perjantai 7. helmikuuta 2014

SYNTTÄRIARVONTA!

Arvonta on suoritettu 1.3.2014, onnea voittajille!


Ystävät! Nyt on niin, että Pieni ihana täyttää ensi kuussa jo kolme vuotta! Sen kunniaksi on blogihistoriani ensimmäisen arvonnan aika. Ja koska olen malttamaton, en jaksa odottaa maaliskuisiin synttäreihin asti, vaan arvonta käynnistyy än yy tee NYT!


Arvontapalkinnon päättäminen olikin sitten jo vähän hankalampaa. Lopulta päätin heittäytyä holtittomaksi ja arpoa yhden kirjan jokaista vuotta kohti! Kolme kirjaa kolmesta eri aihepiiristä siis palkintona! Arvontapalkinnot ovat ihan itse hankkimiani, tämä ei siis ole blogiyhteistyö.

Pieni neiti Fortuna hyväksyy palkinnot

Ensimmäinen kirjapalkinto on moneen kertaan mainostamani Leivonnaisia herkkusuille! Kirjasta löytyy kattava valikoima herkullisia leivonnaisia selkeiden ohjeiden ja kauniiden kuvien kera.


Toisena arvon arvostetun neulesuunnittelija Nancy Bushin kirjan Knitting Vintage Socks, joka sisältää monta kaunista sukkamallia niin naisille, miehille kuin lapsillekin. Kirja ja ohjeet ovat englanninkielisiä.


Kolmantena palkintona lähtee Miia Seppälän Kaarnasydän ja sammalkranssi, jossa annetaan ohjeita ja ideoita monenlaisten askartelutöiden tekoon lahjojen paketoinnista lintujen ruokkimiseen.


Arvonta-aikaa on kolme viikkoa, eli 28.2.2014 klo 00:00 asti!

Arpoja on mahdollista saada yhteensä kolme kappaletta:

1. arvan saat, kun kommentoit tähän postaukseen!

2. arvan saat, jos jo olet tai liityt lukijaksi tai tykkäät Facebook-sivusta!

3. arvan saat, jos jaat arvonnan omassa blogissasi (voit käyttää yllä olevaa Pieni ihana arpoo! -kuvaa) tai Facebook-sivullasi!

Ja nyt haluaisin kuulla, mitä mieltä olette Pienestä ihanasta! Mistä pidät, mistä et? Mitä saisi olla enemmän, mitä vähemmän? Onko ulkoasu onnistunut vai mitä muuttaisit? Toivoisitko postauksiin jotain muuta tai jotain enemmän, mitä? Kaikki mahdolliset ideat ja kehitysehdotukset otetaan ilolla vastaan! Mainitsethan kommentissasi myös, monellako arvalla osallistut (ja missä seuraat blogia / jaat arvonnan, jos haluat lisäarpoja) ja minkä kirjan toivoisit voittavasi. Anonyymit, muistakaa jättää nimimerkki!

Arpaonnea!

30 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Toivoisin voittavani askartelukirjan itselle tai herkkukirjan siskolle :)

      Poista
  2. Leivonnaisia herkkusuille kuullostaa ihanalta,vaikka enimmäkseen leivonkin nykyään gluteenittomia herkkuja:)Kahdella arvalla mukana!Onnea blogillesi - tutustuin siihen vasta äskettäin mutta täällähän on kaikkea sitä mistä pidän;käsitöitä ja leivonnaisia!Missä muuten lomailitte viimeksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäät! :) Me olimme Fuerteventuran Caleta de Fustessa, aivan ihana lomailupaikka pienten lasten kanssa!

      Poista
  3. Eniten pidän blogissasi päällystetyistä kakuista. Ne ovat todella hienoja! :)
    Osallistun kolmella arvalla, linkitän blogiini. Toivoisin voittavani joko leivonnaisia herkkusuille tai Knitting vintage socks-kirjan.

    VastaaPoista
  4. Kahdella arvalla mukana. Vintage Socks- kirjan toivoisin saavani. Käsitöiden kautta olen blogiin tieni löytänyt, mutta myös leivontapostaukset ovat koukuttaneet lukijaksi. :-)

    VastaaPoista
  5. Kolmella arvalla mukana, lukija bloggerin kautta ja jaettu fb. teekoo81(ät)gmail.com

    Blogissasi erityismieleen on nuo kakkupostaukset ja muutkin leivonta/ruoka-aiheet miellyttää.

    En osa valita, kumpikin yhtä mieluinen leivonnaiskirja ja kaarnasydän-kirja :)

    VastaaPoista
  6. Taisinpa liittyä juuri sopivasti lukijaksi, kun heti sen jälkeen bongasin tän arvonnan! :-) Eli kaksi arpaa siis. Tosi kivoja noi palkinnot muuten! Mulla on itselläni jo toi leivontakirja, joten Kaarnasydän & sammalkranssi vaikuttaisi mielenkiintoiselta.

    Blogissasi tykkään persoonallisesta tyylistä, postauksista tulee usein hyvä mieli ja täällä on aina kiva vierailla :-) Mukavaaa viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Arkiset postaukset ovat ihania. Kakut ovat kauniita ja kuvat selkeitä. :)
    Kahdella arvalla osallistun. Olen siis lukija. :)
    Miia Seppälän Kaarnasydän ja sammalkranssi vaikuttaa mielenkiintoiselta!
    jelena.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Käsityöjutut sattuneesta syystä kiinnostavat eniten. Tosi kiva ulkoasu tällä blogilla :) Olen mukana arvonnassa kahdella arvalla ja Knitting Vintage Socks olisi mun mieleen (olin sitä jo tilaamassa, mutta katsotaan jos tässä onnistaisi :))

    VastaaPoista
  9. Yhdellä arvalla mukana! Eniten innostaisi tuo leivontakirja :)

    VastaaPoista
  10. Kolmella arvalla mukana, illalla jakoon myös kuva omaan blogiin :)

    VastaaPoista
  11. Yhdellä arvalla mukana! Kiva blogi sulla, pitää tutustua ajan kans tarkemmin. :)
    mumiska.blogspot.fi

    VastaaPoista
  12. Löysin tänne juuri äsken ihanien ystävänpäivä muffinien saattelemana ja liityin heti lukijaksi Bloggerin kautta! :) Blogisi on ihanan valoisan oloinen enkä keksi moitteen sijaa! Pitää tutkiskella enemmänkin, mitä täältä löytyy! :) Jaoin arvonnan oman blogini (Silmukan saalistus) facebooksivuilla :) Mukana siis kolmella arvalla!

    VastaaPoista
  13. Löysin tänne Facebookin kautta ja täytyy kyllä sanoa, että blogisi on aivan ihana! Osallistun kolmella arvalla (tykkään Facebook-sivustasi ja jaoin arvonnan omalla sivullani), ja toivoisin voittavani Kaarnasydän ja sammalkranssi -kirjan, mutta arvostaisin kyllä noita kahta muutakin kirjaa ;)

    -kaffe- (laukkanoora(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  14. Vastaukset
    1. Ai oho pitäisi lukea loppuun... Kolme arpaa, ja herkkusuulle herkkusuu-kirja, jos arpaonni osuu kohdalle!

      Poista
  15. Yhdellä mukaan tuon sukkakirjan arvontaan! nauravanappi@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Täältä löytyisi yksi herkkusuu kahdella arvalla. Joskin olen myös puikkohirmu. Ja rakastan askartelua. Tittidii, kaikki yhtä lailla mieluisia!

    VastaaPoista
  17. Kahdella arvalla mukana sain viimein tekosyyn liittyä lukijaksi. :) Mikäli onni potkaisee niin leivonta kirja miellyttäiisi eniten. Tykkään leipoa paljon ja kaikki ihanat leivonnaiset mitä teet olis ihana osata tehdä kans. Tykkään kuitenkin myös käsityö jutuistasi sillä yleenä niistä saa hyviä neulonta ideoita. :) Parannus ideoita minulla ei ole sinulle.

    VastaaPoista
  18. Yhdellä arvalla mukaan tavoittelemaan leivontakirjaa :) Onnea tulevista synttäreistä!

    VastaaPoista
  19. Upeita nuo sinun kakkusi. Käsityöjuttuja lisää, lisää :)
    Kahdella arvalla mukana (lukija) ja Kaarnasydän ja sammalkranssi -kirja olisi mieleinen.

    -Minna

    VastaaPoista
  20. Tykkään blogissasi erityisesti lastenvaateompeluksista, niistä saa kivaa inspista ja intoa itsekin puuhastella, vaikka aika aloittelija olenkin käsitöissä vielä ^_^
    Osallistun kolmella arvalla (lukija, jako fb). Kaikki kirjat mieluisia, mutta Kaarnasydän ja sammalkranssi eniten :)

    VastaaPoista
  21. Lastenvaate ompelukset iskevät minuunkin ^_^

    Kolme arpaa nappaan mukaani (tykätty FBssä ja siellä jaettu),kirjoista mieluisin olisi kaarnasydän & sammalkranssi,mutta kaikki ovat mieluisia joten mikä tahansa kiinnostaisi kovin ^_^

    VastaaPoista
  22. Pidän niin leivontajutuistasi kuin myös käsityöpostauksista. Blogiasi on helppo lukea, koska yksittäiset postaukset eivät veny liian pitkiksi ja aiheetkin osuvat omiin kiinnostuksen kohteisiini.

    Kahdella arvalla mukana ja herkkusuiden leivontakirja houkuttaisi kovasti :)

    VastaaPoista
  23. Mukana ollaan! Eniten pidän blogissasi sokerimassalla päällystetyistä kakuista ja siihen liittyen toivoisinkin vaihe vaiheelta-ohjeita sokerimassakoristeiden tekoon. Kirjoista mieluisin on leivontakirja.

    VastaaPoista
  24. Osallistun blogger-lukijana kolmella arvalla arvontaan. Olen myös jakanut postauksen facebookissa. Leivontaohjeet ovat se pääjuttu, jonka vuoksi blogiasi seuraan :)

    isontalonpoikii@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja mieluisin kirja on tuo leivontakirja

      Poista
  25. Vielä kerkesin! Yhdellä arvalla mukana. Käsitöitä ja leivontajuttuja luen ihanasta blogistasi :) terveisin Alise
    stgi1(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Paljon onnea kolmevuotiaalle!

    VastaaPoista