Jumissa

Blogissa on nyt jo vähän aikaa keskitytty enemmän leivontapuolen postauksiin ja tullaan keskittymään jonkin aikaa jatkossakin, koska tämä ei vaan tunnu valmistuvan millään, vaikka neulon joka ainoa päivä. Kerän kulumisesta päätellen se kyllä edistyy, mutta koska silmukoita on paljon, se ei juuri tunnu näkyvän itse työssä. Tylsää harmaata, mutta silti aika ihanaa. Villaa ja kashmiria.

Ja pakko myöntää, ettei sitä neulomisaikaa oikeasti kyllä ole kovin paljoa. Puoli riviä ehtii tehdä aina jossain välissä, sitten pitää taas mennä tekemään jotain tärkeämpää. Siitä voidaan syyttää näitä.

Huitulalla on en-tarvii-vaatteita -vaihe

Legot on nyt parasta mitä on. Molempien mielestä. Siellä ne leikkii vierekkäin, isoveli ja pikkusisko, toisilleen maailman tärkeimmät. Ja äiti vahtii vieressä, ettei pienimmät palat eksy pienemmän suuhun.

Olen ihan tyytyväinen, vaikka neulomisaikaa ei liikaa olekaan. Nurkan takana odottaa se hetki, kun saan taas istua rauhassa ja neuloa sydämeni kyllyydestä ilman, että kukaan tarvitsee mitään. Ja silloin voi olla, että tätä aikaa tulee ikävä.

Ja sitten muihin aiheisiin. Sisustusbloggaria minusta ei ikinä saa, mutta nämä verhot olivat viime syksyn paras sijoitus. Rakastun niihin jokaisena aurinkoisena päivänä uudestaan.

Myös nämä auringonpalvojat arvostavat kevättä.

Varsinkin Nuka, sukkulakoira, joka hakeutuu aina lämpimimpään auringonläikkään.