Sohvatyyny villapaidasta

Alkuun perinteinen nillitys valokuvaamisen vaikeudesta tähän vuodenaikaan. Voi että se onkin vaikeaa ja ärsyttävää.

Kolme vuotta sitten neuloin hartaudella ja rakkaudella miehelleni villapaidan.

Suureksi harmikseni paita oli vähän huonon mallinen. Kaula-aukko jäi turhan avaraksi ja helma oli aavistuksen verran liian lyhyt. Mies kokeili paitaa aina välillä, mutta joka kerran päälle valikoitui turhautumisen saattelemana jotain muuta - paita ei vain istunut. Neule seikkaili erinäisissä pusseissa, koreissa ja laatikoissa nämä vuoden odottaen purkamista tai muokkausta, mutta en harmitukseltani saanut aikaiseksi. Paidassa oli ollut niin iso työ, etten millään olisi tahtonut koskea siihen monista aikomuksista huolimatta.

Kolmen vuoden paha mieli muuttui iloksi, kun vihdoin viime viikolla useampi viikko sitten ostamamme uusi sohva saapui. Edellisen sohvan ruskea tyyny ei istunut grafiitin väriin millään ja muutenkin olin aivan kypsä kaikkiin ruskean sävyihin. Koin yhtäkkisen heureka-elämyksen, kun muistin tuon murheenkryyni-villapaidan. Siitähän tulisi mitä mainioin sohvatyyny!

Etukappaleen palmikkokuvio oli juuri täydellisen mittainen sohvatyynynpäälliseksi. Mittasin aika summamutikassa oikean korkeuden ja leveyden, ompelin tyynyn reunat kohdistaen etu- ja takakappaleiden palmikot ja leikkasin kappaleen vasta sen jälkeen irti. Jouduin ompelemaan saumat vielä pariin kertaan saadakseni ne suoraksi neulepinnan venyessä ja vanuessa.

Huitulan kikkarat tunkivat myös kuvaan. Äiti mokoma häiritsi lastenohjelmien katseluhetkeä ja pölli tyynynkin kuvausta varten...

Lopputulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen, tästä tuli aivan ihana! Paidan kohtalo ei harmita enää yhtään. Nythän se pääsee koko ajan olemaan esillä.

Oletteko te onnistuneet pelastamaan epäonnistuneita neulomuksia muokkaamalla niitä tai antamalla niille aivan uuden käyttötarkoituksen? Olisi kiva kuulla muidenkin kokemuksia!