Aina ei voi onnistua

Ne huivit nimittäin.

Ähh. Ne perhanan huivit. Nyt ne on kuvattu.

Tämän ensimmäisen neuloin ajatuksena laittaa se hartiahuiviksi häihin. No en sitten osannutkaan pitää sitä. Sitä paitsi keväinen hääpäivä oli vielä niin kylmä, ettei pelkkä huivi harteilla olisi riittänyt. Ihan takki päällä siellä kirkon edessä seistiin.

Pinkki ei myöskään ole yhtään minun värini. Onhan se siis joo kiva, tähän huiviinkiin sopii oikein hyvin, mutta en vain kerta kaikkiaan osaa pelkkää pinkkiä käyttää. 

Tämä huivi odottelee nyt jemmassa sopivan käyttötarkoituksen keksimistä. Todennäköisesti lahjoitan sen eteenpäin.

Ja sitten toisen kerran ähhhhhh. Ja voi perhanan perhana. Tämä toinen huivi.

Ihana Veera Välimäen malli. Yksinään ihanat langat. Yhdessä vaan ähhhhhh. Ei sovi yhteen. Silti neuloin loppuun asti. Ei varmaan olisi kannattanut!

Lopputuloksena ihanan mallinen, muhkea, venyvä, lämmin huivi, johon olisi ihana kietoutua viileinä iltoina. MUTTA NÄMÄ VÄRIT! Ei vaan enää miellytä silmää yhtään. Vaaleanpunainen on liian vaalea ja harmaa liian tumma. Hitto vieköön, että voi pientä ihmistä ärsyttää!

Tämä päätyy varmaan purkuun. Ainakin tuon sinisävyisen langan tahdon säilyttää ja käyttää johonkin arvoiseensa työhön. 

Kuten sanottu, aina ei voi onnistua. Toisten asioiden onnistuminen on kuitenkin paljon tärkeämpää kuin toisten. Näiden päiväkodin pehmeä alku on onneksi lähtenyt hyvin käyntiin. Taisi olla äidille vaikeinta (niin se kai usein)...

Ensi viikolla alkaakin sitten toden teolla ihan uudenlainen arki. Minä sain töitä! En meinaa vieläkään ihan uskoa asiaa todeksi, näinkö helposti se nyt sitten menikin? Kyllä kannatti taas viettää unettomia öitä ja stressata asiaa etukäteen.

Kokonaisfiilis on siis positiivisen puolella (vaikka nuo huivit vähän ärsyttääkin)!