Musta tuntuu

Tuntuu siltä, että päivät, viikot ja kuukaudet vaan sujahtelee ohi kiihtyvällä tahdilla. Nyt ollaan yhtäkkiä jo toukokuun puolivälissä, vaikka vasta äsken oli vielä helmikuu ja jännitin uuden työn aloittamista. Mitä ihmettä tapahtui maalis- ja huhtikuulle?

Mitäs kaikkea tässä onkaan tapahtunut... No aloitetaan vaikka siitä työstä. Tykkään siitä ihan tosi paljon, samoin työkavereista. Tuntuu, että olen nyt löytänyt sen oman paikkani, ja että työpanoksellani on ihan oikeasti merkitystä. En vielä osaa sanoa, palaanko joskus kakkujen ja leivosten pariin ihan ammattimielessä, mutta ainakin juuri tällä hetkellä näin on todella hyvä.

Vähän pienempänä asiana, hiusteni väri muuttui. Tai onhan siellä sitä omaa tummaa ruskeaa vielä paljon seassa ja koko ajan kasvaa lisää, mutta vaaleanpunainen seassa piristää ilmettä. (Toinenkin ulkonäkömuutos on tulossa ensi viikolla, saan nimittäin silmälasit.)

Tämä kevät on ollut myös kokoontumisten ja juhlien aikaa. Tässä on ollut hautajaiset, synttäreitä (pikkuveljeni syntymäpäivää juhlittiin isommalla porukalla, meidän koiran ja kissan ihan vaan oman perheen kesken), tuparit ja äitienpäivä. Tein myös kesän ensimmäiset mansikkakakut.

Niin ne viikonloput sitten vierähtääkin. Pitkin viikkoa mietin, että NYT tänä viikonloppuna otan ja kuvaan ne valmiit, odottavat työt, ja sitten päivitän ne blogiin. Yhtäkkiä ollaankin taas maanantaiaamussa. Ihmettelen, mihin se aika ja aikomukset taas katosivat - ja päätän vakaasti korjata asian seuraavana viikonloppuna. Huomaatteko kierteen?

Jonossa olisi ainakin pari kakkujuttua, kaksi huivia ja yhdet sukat. Ainakin kahdet lapaset ja yhdet villasukat ovat olleet käytössä ja kuvaamatta jo joulusta asti. Kuka antaisi vuorokauteen lisää tunteja? Tätä ne ruuhkavuodet taitavat tarkoittaa. Aamulla lapset päiväkotiin, itse töihin, työpäivän jälkeen kotiin, pari tuntia lasten kanssa, iltatoimet ja lapset nukkumaan, itse hengähtää pari tuntia ennen unia ja seuraavana päivänä sama kuvio uudestaan. Omat iltahetket käytän yleensä mieluummin neulomiseen kuin blogin päivittämiseen, ja niin Pieni ihana jää vähän kaiken muun jalkoihin.

Kaiken normaalin elämän lisäksi olemme ahtaneet aikatauluihimme myös asuntonäytöissä käymisen. Kyllä, nyt se on edessä, vuokralta ihan omaan asuntoon muuttaminen. (Tai pankinhan se sitten on, mutta kyllä te tiedätte.) Kunhan ensin löydämme sen asunnon. Jossain se odottaa.

Olen vähän stressaantunut, mutta enimmäkseen tuntuu onnelliselta ja innostuneelta. Elämässäni tapahtuu paljon ja on paljon ihania asioita. Muiden muassa nämä mussukat.

Kaiken tämän lisäksi tajusin, että Pieni ihana on ollut olemassa jo viisi vuotta. Sen lisäksi Instagramissa paukkui rikki 500 seuraajan raja. Aika hurjaa! Näiden kunniaksi aion järjestää lähiaikoina arvonnan, pysykää siis kuulolla...