sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Sipuliinan sitruuna- ja vadelmamekot

Värjäysprojektin langoista alkoi kuin itsestään syntyä pikkuruisia neulemekkoja. Näiden käyttäjää odotellaan saapuvaksi loppukesästä. 

Sitruunamekko on Dropsin ohje, pienimmässä koossa ja ilman kaula-aukon ja kädenteiden pitsejä. Pääntien ahtaus vähän mietityttää, toivottavasti ei ahdista pientä...




Vadelmamekon ohjeen löysin jonkun toisen blogin kautta, ehdin jo unohtamaan mistä... Tähän ohjeeseen ihastuin enemmän kuin mihinkään pitkään aikaan - täysin saumaton, helppo ja nopea neulottava, ja tietysti ihan hurjan söötti! Yksinkertaisesti aivan hurmaava mekko, jonka tulen varmasti neulomaan joskus vielä isommassakin koossa!


Kuvausassistentti nro. 1

Kuvausassistentti nro. 2

torstai 18. huhtikuuta 2013

Skonssit

Jos croissantit kuuluvat perheemme viikonloppuaamuihin, niin skonssit ovat kotiäidin pientä arjen ylellisyyttä ja vaihtelua joka-aamuiseen kaurapuuroon. Ne ovat nopeita ja helppoja valmistaa, ja niihin löytyy yleensä ainekset valmiina kaapista. Ja mikä tärkeintä, skonssit ovat tietysti herkullisia!


Luottoreseptini on kadonnut johonkin kaappieni ja lukemattomien reseptikasojen syövereihin, mutta bongasin uusimmasta MeNaiset-lehdestä reseptin, joka muistutti hyvin pitkälti omaani. Itse en niin pidä makeista skonsseista, joten muokkasin reseptiä kevyesti. Lopputuloksessa piimän happamuus ja sokerin makeus olivat mielestäni aika loistavassa tasapainossa.

Skonssit (8 kpl)

4 dl vehnäjauhoja
½ dl sokeria (itse laitoin puolet vähemmän)
(2 tl vaniljasokeria) (jätin pois)
1½ tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
100 g kylmää voita
2 dl piimää (tai maustamatonta jogurttia)
(voiteluun munaa) (en voidellut ollenkaan)

Sekoita kuivat aineet ja nypi joukkoon voikuutiot. Lisää piimä ja sekoita nopeasti tasaiseksi - mitä vähemmän sekoitat, sitä parempia skonsseja! Nostele pellille kahdeksan samankokoista kasaa ja paina kostutetulla tai jauhotetulla kädellä vähän litteäksi. Paista 225 °C 12-15 min. 

♦ ♦ ♦

Parhaimmillaan skonssit ovat minusta uunilämpiminä ja voin kanssa nautittuna, mutta ne maistuvat ihanilta vielä jäähtyneinä päiväkahvillakin voin tai hillon kanssa...

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Croissantit

Croissantit kuuluvat usein jompaankumpaan viikonloppuaamuumme. Tähän asti olen kotona käyttänyt purkissa myytävää Danerolles valmistaikinaa, josta croissantit syntyvät nopeasti ja vaivattomasti, eikä maussakaan ole moitittavaa. Mielessäni on kuitenkin kangastellut itse tehdyn croissanttaikinan kokeileminen kotona, sitä kun on tullut viimeksi tehtyä koulussa isojen yleis- ja kaulauskoneiden avustuksella leipurivuoden aikana eli 2008 tai 2009. Pienen googlettelun jälkeen löysin Viva ciabatta! -blogista leipuripuoltani miellyttävän yksinkertaisen ohjeen, jossa ei kikkailtu pakastamisilla tai voin siivuttamisella juustohöylällä (?!?!). Aleksi neuvoo myös taikinan kaulaus- ja lepovaiheet. 

Puolitin reseptin ja sain viitisentoista croissanttia, joista suurimman osan pakastin viikonloppua odottamaan. Ja ihan hyvä että pakastin, vaati nimittäin muutaman harjoituspaistokerran, jotta löysin sopivan paistolämpötilan ja -ajan omalle uunillemme. 250 °C oli ihan liian kova lämpötila, pinta kärähti mutta sisus jäi raa'aksi. Seuraavien kuvien täydelliseen tulokseen johti 180 °C ja 20-25 min.

Leipuriopettajani opetti, että croissantit paistuvat parhaiksi patonkipellillä.

Ja ovathan nämä nyt maultaan ihan ylivertaisia kaupan croissantteihin verrattuna.


Sisuksen lehtevyyden ja venyvyyden yhdistelmä oli aika täydellinen!

Voi- ja taikinakerrosten kaulaaminen käsin hirvitti etukäteen, mutta ihan turhaan. Taikinan teko ei myöskään ollut niin isotöistä kuin olin etukäteen kuvitellut. Sen kun vain välillä vähän kaulaili ja taitteli, ja taas meni taikina jääkaappiin lepäilemään ja minä tekemään jotain muuta sillä aikaa. Meillä taidetaan tästä lähtien syödä useamminkin ihan itse tehtyjä croissantteja, vaikka onkin ihan kiva, että taikinaa saa myös helposti ja vaivattomasti kaupan hyllyltä silloin kun laiskottaa.

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Paloma-tuubihuivi

Useiden pienillä puikoilla neulottujen töiden jälkeen on välillä kiva tehdä jotain oikein muhkeaa. Tilasin tammikuussa syntymäpäivälahjaksi itselleni Kerästä muutamia ihania luksuslankoja, joukossa myös blogimaailmassa paljon kehuttua ja ihasteltua Debbie Blissin Palomaa, josta 60 % on baby alpakkaa ja 40 % merinovillaa. Liityn täysin rinnoin ihastelijoiden kuoroon; lanka on unelmanpehmeää, muhkeaa ja silti kevyttä! Minun on jo parin vuoden ajan pitänyt neuloa itselleni tuubihuivi, mutta se on jotenkin aina jäänyt muiden jollain lailla kivempien ja "tärkeämpien" neulomusten jalkoihin. Onko tuttu tunne teillekin? 


Heti ensi hypistelyllä kuitenkin päätin, että tästä langasta nyt syntyy se minun oma tuubihuivini. Kerän blogista napatulla ohjeella ja kympin puikoilla ei kauaa mennyt, ennen kuin huivi oli valmis.



Saapa vaan nähdä, pääsenkö itse käyttämään tätä ollenkaan. Mieheni kun totesi neuleen valmistuttua: "Ai kiva, nytkö se mun huivi on valmis!" ja kiepautti sen omaan kaulaansa...