maanantai 31. lokakuuta 2016

Oho hupsista

Huhuu!

Vieläkö siellä joku jaksaa päivystää?

Tahaton blogitauko päättyy ihan just nyt. Että moi vaan teille! Tuntuupa kivalta pitkästä aikaa kirjoittaa. Miten siitä tyhjän paperin pelosta saakin aina oman pään sisällä kehitettyä niin suuren mörön?

Tänä syksynä on tapahtunut ihan hirveästi ja oikeastaan ei sittenkään mitään kamalan suurta ja mullistavaa. Eniten aikaa on tietenkin vienyt tähän uuteen asuntoon tottuminen ja sen kodiksi laittaminen. Vaikka arjessa säilyi samat perusrutiinit samoine päiväkoti- ja työaikoineen, on tässä ollut toisaalta paljon myös uutta opeteltavaa. Uusi asuinalue, uudet naapurit ja koiranpissatusmaastot, totuttelu kerrostaloasumiseen kuuden vuoden luhti- ja rivitaloelämän jälkeen, uudet reitit töihin ja uusi päiväkoti, siellä uudet opettajat ja kaverit, ja Huitulalla alkoi eskari, joka tietysti toi mukanaan ihan uudet kuviot. Harjoittelemme asuntolainan kanssa elämistä ja ihan oman kodin laittamista. Tämän lisäksi meillä on taas ollut kiva syksyn sairastelukierre seuranamme toista vuotta peräkkäin. Tänä vuonna siitä olen tosin kärsinyt eniten minä ja lapset ovat onneksi säästyneet pahimmalta. Nyt alkaa vähitellen olla sellainen olo että ehkä se pahin kaaos on takana, tai sitten tähän alkaa vaan tottua.

Neulonut olen ihan kauheasti, töissä ja kotona, ja ommellutkin vähän. Valokuvannut en ole ollenkaan, ja nyt jälkiviisaana ottaa kyllä päähän, koska eihän täällä ole valoa enää yhtään. Välillä olen kipuillut myös niinkin pöljän asian kuin instagramhashtagien kanssa: onko minulla oikeus käyttää hashtagia #käsityöblogit, jos blogissa ei ole ilmestynyt yhtään uutta postausta kolmeen kuukauteen?

··.··.··

Kuitenkin! Heinä-elokuussa osallistuin jälleen kansainväliseen sukkavaihtoon (tällä kertaa onneksi vähän paremmalla onnella kuin viimeksi). Minun sukkani lähtivät tällä kertaa Saksaan. 


Malli sukissa on Tiina Kuun Arkadian Ulla ja lankana Vuorelman Veto. Kerä meni näihin ihan kokonaan. Sukkien kantapää on kekseliäästi rakennettu ja istuisi paremmin, jos sukkien koko olisi minulle sopiva.


Sukissa on takana sekä edessä kaunis palmikkokuvio. Etupuolen palmikko jakaa neulepinnan hauskasti sileään ja nurjaan neulokseen.


Kuten kuvistakin näkyy, minulle sukat ovat tosiaan aivan liian isot, mutta saajalleen onneksi juuri sopivat. 


Ensi viikonloppuna meillä juhlitaan KUUSIvuotiasta Huitulaa, käsittämätöntä. Juhlien suunnittelu on kovasti käynnissä ja kakunkin aihe jo viikkoja sitten valittu - tänä vuonna juhlitaan halloweenin merkeissä!