tiistai 28. tammikuuta 2014

Kotona taas

Pitäisi purkaa laukut ja pestä viikon pyykit, mutta matkaväsymys meinaa viedä voiton. Ihana äiti kävi pari kertaa viikon aikana tyhjentämässä postilaatikon, ja oli myös viikannut lähtöpäivää edeltäneenä iltana pestyt ja kuivumaan nostetut pyykit, tyhjentänyt tiskikoneesta puhtaat astiat ja vienyt unohtuneet roskat (ja pessyt roskiskaapin) - kiitos äiti

Postipoika toi myös ihanan synttärilahjan reissun aikana - kiitos anoppi


Viikon tyhjillään ollut koti on vielä kylmä, mutta eiköhän se tästä taas lämpene. Onneksi on teetä, lentokentältä ostettua Lindt & Sprünglin maitosuklaata ja miljoona viikon aikana ilmestynyttä uutta blogitekstiä, ja nämä ihanat uudet kirjat.



Lupaamani Marilindakin edistyi lomalla reilun mallikerran verran. Jospa nyt tekis ihan pari riviä vaan, ja sitten niiden matkalaukkujen kimppuun...

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Etelään

Kyllä minun piti blogata vielä ainakin banaanijuustokakusta ennen reissua, mutta hupsis vaan päivät hujahtivat ohi siivotessa (äiti on opettanut, että siistiin kotiin on aina paljon mukavampi palata) ja pakatessa, ja lähtö aurinkoa moikkaamaan on käsillä vajaan kymmenen tunnin kuluttua. Onpahan sitten ainakin postausaiheita valmiina. Meinaan aloittaa matkalla yhden Cookie A:n sukkamallin, katsotaan miten neulomisinnon käy lämpimässä. Stressiä en siitä luonnollisesti aio ottaa, neulotuttaa jos neulotuttaa! Toivottavasti kuulaita pakkaspäiviä riittää vielä palatessammekin - toivon ihania talvihetkiä just sulle!

maanantai 13. tammikuuta 2014

Brooklyn Blackout

Kyllä, jälleen kerran palaan tähän kakkuun! Ja se joka on tätä kerran maistanut, ei ihmettele. On se vaan niin hyvää. Tällä kertaa kakku oli serkkutapaamisemme kahvipöydän kruunu. Eikä muuten jäänyt paljoa jäljelle.

Resepti on siis luottokirjastani Leivonnaisia herkkusuille (joka on näköjään juuri nyt hurjassa alessa, suosittelen ehdottomasti kaikille! En saa tästä mainostamisesta mitään, tämä kirja yksinkertaisesti on suosikkini). Tämä on muuten siitä jännä suklaakakku, ettei siinä ole suklaata ollenkaan, mutta kaakaota valtavasti. Se on ihanasti tuhdin suklainen, ei ollenkaan liian makea, kuten suklaakakut valitettavan usein ovat. Kakussa on siis mehevä, kostea suklaapohja, jonka kahteen väliin levitetään suklaakiisseliä. Tein kakkupohjan puolitoistakertaisena, mutta kiisselin vain yksinkertaisena, ja sitä oli silti reilusti. 


Samalla kiisselillä kuorrutetaan koko kakku, ja lopuksi koko komeuden päälle taputellaan kakkumuruja. Oma kakkupohjani oli vähän liiankin kostea ja meni murusiksi jauhettaessa palloksi. Lisäsin sekaan muutaman Digestive-keksin ja johan alkoi toimia.

Kameran käyttöä pitää harjoitella, tarkennukset on välillä vähän missä sattuu.

Ja vähänkö tekis taas mieli. Vaarallisia tällaiset maanantaiaamun herkkupostailut! Taidan kuitenkin tyytyä ruisleipään, edes kondiittori ei syö aamupalaksi suklaakakkua...

maanantai 6. tammikuuta 2014

Navooh

Viimeinen itsetehty joululahja löytyi mieheni paketista. Marraskuussa törmäsin Missä neuloimme kerran -blogissa simppeliin, mutta ei liian tylsään pipon ohjeeseen, ja laitoin sen talteen. Vähän ajan päästä mies ilmoittikin tarvitsevansa uuden pipon. Tästä sainkin hyvän syyn laittaa Navooh saman tien puikoille. Pipo valmistui nopeasti ja pakkautui joulupaperiin. Eikä edes haitannut vaikka siippa ehtikin ostaa itselleen perustylsän mustan pipon, tämä on kuulemma paljon kivempi, eikä ole paljoa mustaa pipoa päässä enää joulun jälkeen näkynyt.


Pipossa on korvat lämpöisinä pitävä tuplareunus. Sovituskuviin joutuivat Huitulan Barbapapa ja Pietari-apina.


 


Uusia lukijoita on taas yhtäkkiä tupsahtanut mukaan, hei vaan teille! Kiva kun löysitte ja toivottavasti tykkäätte jatkossakin!

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Jessin ristiäiskakku

Ristiäis- ja nimiäiskakut ovat kyllä suosikkejani, niitä on ihana tehdä! On aina koskettavaa ja kunnia-asia päästä tekemään kakkua vauvan ensimmäiseen juhlaan. Tällä kertaa juhlapöytään toivottiin liila- ja valkosävyistä kakkua vauvakoristeella, kukilla ja lumihiutaleilla. Inspiraatiota haettiin tästä kuvasta.



Minulla on vihdoin uusi kamera pelkän puhelimen kameran lisäksi, ja tiedossa taitaa jatkossa olla aikamoinen kuvatulva - oikealla kameralla nyt on vaan niin paljon kivempi kuvailla kuin puhelimella. Kuvien laadussa näkyy samantien huomattava ero, toivottavasti myös kuvaustaidot kehittyvät tässä vuoden edetessä!



Kakussa oli täytteenä mustikkahilloke ja valkosuklaamousse. Kuorrute on vaahtokarkkimassaa, koristeet sokerimassaa ja nimi spritsattu pikeerillä.



♥ Emmille ja Jerelle vielä lämpimät onnittelut ihanasta pienestä tytöstä ja Jessille suloisesta nimestä! ♥

lauantai 4. tammikuuta 2014

Ruutulapaset

Nämä lapaset löytyivät isäni joulupaketista. Väri on kauniin tumma metsänvihreä, mutta se ei millään tahdo toistua kuvissa oikein. Mallikuvio oli kiva ja helppo, ja piti kuitenkin sopivasti mielenkiinnon neulomiseen yllä, toisin kuin välttelemäni sileä neule.


perjantai 3. tammikuuta 2014

Jouluaaton Red Velvet -kakku

Toisinaan mielikuvat, aikataulu ja toteutus eivät kertakaikkiaan kohtaa. Eivät myöskään tässä jouluaaton kahvipöydän red velvet -kakussa. Onneksi se sentään maistui törkeän hyvältä. Resepti on jälleen kerran Leivonnaisia herkkusuille -kirjasta, joka ei ole pettänyt kertaakaan!


Tuorejuustokuorrute ehti lähteä valumaan kakun päältä eivätkä hunajapaahdetut cashewpähkinät ja kuivatut karpalot näyttäneetkään yhtään niin näteiltä kakun päällä kuin mielikuvissani. Totean vielä varmuuden vuoksi toisen kerran, että onneksi kakku sentään maistui tosi hyvältä...

torstai 2. tammikuuta 2014

How Cold Is It? -lapaset

Välittömästi näiden lapasten ohjeeseen törmättyäni tiesin tekeväni ne pukinkonttiin pikkuveljelleni. Näissä on jotain juuri sellaista huumoria, joka uppoaa minuun ihan täysillä! Kauempaa katsottuna perinteiseltä ja kiltiltä näyttävä kirjoneulelapanen paljastuukin lähistöltä joksikin aivan muuksi. Tätä kirjoittaessanikin hihittelen kuville!


Nyt kuvia katsellessani totesin myös, että olisihan ne varmaan kannattanut höyryttää, ennen kuin aloin innoissani räpsimään kuvia...

Lapasten selkäkuviot kaartavat eri suuntiin

Kissakin koitti tunkea kuvaan mukaan, pahuksen linssilude.

Tällä postauksella osallistun Facebookin kässäryhmän viikon haasteeseen, jonka aiheena on sininen. Olin toki inspiroitunut sinisestä väristä näiden lapasten kohdalla jo ennen joulua, mutta kun kuvaustaustakin sattui sopivasti olemaan sininen, niin päätin nyt ottaa osaa haasteeseen, kun postailu jäi vasta tälle viikolle!

Herkkulahjoja

Vuosi ehti vaihtumaan ilman mitään toivotteluja, mutta ihan hyvinhän tuo vaihtui itsekseenkin. Täällä ei ala mitkään uudet kujeet, ihan samat vanhat hommat vaan jatkuu! Onnellista alkanutta vuotta kaikille tämän lukeville!

Uusi vuosi onkin hyvä aloittaa vanhan vuoden viimeisillä. Jouluna 2013 lahjoin lähipiiriä kotitekoisilla herkuilla.


Rocky Road -suklaapaloihin piilotin kuivattuja karpaloita, hunajapaahdettuja cashew- ja maapähkinöitä sekä vaahtokarkkeja.


Suklaaseen dipatut aprikoosit ovat juuri sitä mitä nimikin kertoo, ilman mitään kummempia kommervenkkejä.


Eikä appelsiinivaahtokarkkejakaan tarvitse varmaan selittää sen enempää. Vaahtokarkkien reseptiin vaihdoin vain veden appelsiinituoremehuksi.


Tarkoitus oli tehdä myös glögimarmeladeja ja puolukkatoffeeta, mutta ekat marmeladit olivat aivan kovia koppuroita, tokat sulivat pussissa mössöksi ja sitten loppuikin jo aika kesken samoin kuin toffeiden kanssa. Onpahan jotain kokeiltavaa tällekin vuodelle!