perjantai 28. helmikuuta 2014

Puolukka-jogurttipiirakka

Mikä siinä onkin, että aina lounaan jälkeen sokerihammasta alkaa kolottaa niin vimmatusti! Yleensä saan tämän pienen, sitkeän äänen hiljennettyä viimeistään isolla cappuccino-kupillisella, mutta eilen se mokoma ei suostunut vaikenemaan kahvin juonnista huolimatta. Akuutin tarpeen vuoksi ryhdyimme Huitulan (joka ei tosin eilisen parturireissun jälkeen ole enää ihan bloginimensä veroinen) kanssa leivontapuuhiin kaapista valmiiksi löytyvistä aineksista.


Tämäpä olikin mukavan yksinkertainen ja helppo resepti pyöräyttää tuon kolmevuotiaan kanssa! Äiti mittaili aineet, poika kaatoi kulhoon ja sekoitti. Resepti bongattiin täältä ja mustikat vaihtuivat puolukoihin, koska niitä oli (ja on edelleen) pakkasessa mustikoita enemmän.


Ihan superhyvää! Makeaa, kirpeää, raikasta. Omaan makuuni täytettä olisi kuitenkin saanut olla ehkä puolet enemmän (ei siis tuplamäärää, vaan puolet lisää). Tai sitten pohjaa olisi voinut esipaistaa muutaman minuutin, jolloin täytteen ja pohjan ero olisi ehkä säilynyt selvempänä... Mutta siis todella herkullista näinkin. Niin hyvin maistui, että söin tänään palasen aamupalaksi.


Ja hei, tänään on viimeinen päivä osallistua arvontaan, vielä ehtii!

lauantai 22. helmikuuta 2014

Melindan ristiäiskakku

Tänään juhlitaan pienen neitokaisen ristiäisiä. Kastejuhliin toivottiin kakkua tossuilla, kukilla ja rusetilla, väreinä vaaleanpunainen, vaalea liila ja hento lime.


Täytteinä on mango- ja maitosuklaamousset. Kuorrute ja kaikki koristeet ovat vaahtokarkkimassaa. Kukkien keskustat tein sokerihelmistä ja nonparelleista, nimen spritsasin pikeerillä ja köynnökset maalasin elintarvikevärillä.

Olipas tämä mössöinen kuva tossuista, harmi.

♥ Onnea pienelle Melindalle kastepäivänä! ♥

tiistai 18. helmikuuta 2014

Joskus käy näin

Kaunis neuletakkimalli. Lankakerät valmiina odottamassa puikkojen vapautumista joululahjaneuleista. Jouluaattona innoissaan aloitettu ja muutamassa päivässä valmistuva takakappale.


Sitten alkoi takkuamaan. Aloitin ja purin ja aloitin ja purin oikean etukappaleen moneen kertaan. Joku tökki koko ajan. Neuloin väkisin muutaman rivin. Lähdettiin lomalle, aloitin sukat. Reissun jälkeen neulominen etenee edelleen tahmeasti. Kolmen viikon purkamisen ja aloittamisen ja purkamisen ja neulomisen jälkeen tänään tuli olo, että nyt saa riittää. Eikä takkikaan tunnu enää yhtään omannäköiseltä. Purkuun siis päätyi koko valmis takakappale ja toisen etukappaleen puolikas. Nyt kerät odottavat jälleen ja pääsevät ihan kohta puikoille. Olen taas innoissani uudesta projektista, toivottavasti tämä ei ala takkuilla samalla tavalla! (Se sukka on edelleen kesken. Aloitin myös virkkuutyön. Hups. Monta keskeneräistä, eikä yksikään tunnu etenevän...)

PS. Arvonta on edelleen käynnissä!

perjantai 14. helmikuuta 2014

Ystävänpäivän muffinit

Tänäänhän saa luvan kanssa söpöstellä oikein urakalla, vai mitä? Ylettömän suloiset banaani-kanelimuffinit vaniljakuorrutteella, olkaa hyvät.


Resepti on, yllätys yllätys, jälleen kerran Leivonnaisia herkkusuille -kirjasta. Marmoroitu kuorrutus syntyy värjäämällä puolet kuorrutteesta elintarvikevärillä ja lusikoimalla eriväriset massat pursotuspussiin vierekkäin.


 ♥ 
Toivottavasti teillä kaikilla on oikein rakastettu, rakastettava ja/tai rakastunut olo tänä ystävänpäivänä! 
♥ ♥ 


Ja hei, vielä muikkarina, että jos tahtoisit itsellesikin tuon Leivonnaisia herkkusuille -kirjan (tai jomman kumman kahdesta muusta arvottavasta kirjasta), voit osallistua arvontaan täällä KLIK!

perjantai 7. helmikuuta 2014

SYNTTÄRIARVONTA!

Arvonta on suoritettu 1.3.2014, onnea voittajille!


Ystävät! Nyt on niin, että Pieni ihana täyttää ensi kuussa jo kolme vuotta! Sen kunniaksi on blogihistoriani ensimmäisen arvonnan aika. Ja koska olen malttamaton, en jaksa odottaa maaliskuisiin synttäreihin asti, vaan arvonta käynnistyy än yy tee NYT!


Arvontapalkinnon päättäminen olikin sitten jo vähän hankalampaa. Lopulta päätin heittäytyä holtittomaksi ja arpoa yhden kirjan jokaista vuotta kohti! Kolme kirjaa kolmesta eri aihepiiristä siis palkintona! Arvontapalkinnot ovat ihan itse hankkimiani, tämä ei siis ole blogiyhteistyö.

Pieni neiti Fortuna hyväksyy palkinnot

Ensimmäinen kirjapalkinto on moneen kertaan mainostamani Leivonnaisia herkkusuille! Kirjasta löytyy kattava valikoima herkullisia leivonnaisia selkeiden ohjeiden ja kauniiden kuvien kera.


Toisena arvon arvostetun neulesuunnittelija Nancy Bushin kirjan Knitting Vintage Socks, joka sisältää monta kaunista sukkamallia niin naisille, miehille kuin lapsillekin. Kirja ja ohjeet ovat englanninkielisiä.


Kolmantena palkintona lähtee Miia Seppälän Kaarnasydän ja sammalkranssi, jossa annetaan ohjeita ja ideoita monenlaisten askartelutöiden tekoon lahjojen paketoinnista lintujen ruokkimiseen.


Arvonta-aikaa on kolme viikkoa, eli 28.2.2014 klo 00:00 asti!

Arpoja on mahdollista saada yhteensä kolme kappaletta:

1. arvan saat, kun kommentoit tähän postaukseen!

2. arvan saat, jos jo olet tai liityt lukijaksi tai tykkäät Facebook-sivusta!

3. arvan saat, jos jaat arvonnan omassa blogissasi (voit käyttää yllä olevaa Pieni ihana arpoo! -kuvaa) tai Facebook-sivullasi!

Ja nyt haluaisin kuulla, mitä mieltä olette Pienestä ihanasta! Mistä pidät, mistä et? Mitä saisi olla enemmän, mitä vähemmän? Onko ulkoasu onnistunut vai mitä muuttaisit? Toivoisitko postauksiin jotain muuta tai jotain enemmän, mitä? Kaikki mahdolliset ideat ja kehitysehdotukset otetaan ilolla vastaan! Mainitsethan kommentissasi myös, monellako arvalla osallistut (ja missä seuraat blogia / jaat arvonnan, jos haluat lisäarpoja) ja minkä kirjan toivoisit voittavasi. Anonyymit, muistakaa jättää nimimerkki!

Arpaonnea!