maanantai 31. elokuuta 2015

Lankalaihis 2015: 8/12

No juu voi hyvää päivää. Olen reilun pari viikkoa potenut todella pahaa neulomismojon puutetta, ja sen kyllä näkee tämän kuun laihissaldossa. Puolivälissä elokuuta sain valmiiksi yhden lahjaksi menevän huivin, mutta sen jälkeen on takunnut ja pahasti. 

Ostin pari kerää Nalle Taikaa tarkoituksenani neuloa ystävälleni ihanat räsymattosukat synttärilahjaksi. No ne synttärit tulivat ja menivät, ja minä aloitin ja purin sukkia lähemmäs kymmenettä kertaa. Valitsemissani kerissä oli ihanat värit, ihan ystäväni värit, mutta yhdessä niistä ei tullutkaan ihania moniväriraidallisia kuten suunnitelmissani, vaan kamalat halinallevärioksennukset. Lopulta luovutin ja myin murheenkryynikerät FB-kirppiksellä pois. Eivätpä jääneet jemmaan kummittelemaan.

Sitten ajattelin neuloa lahjaksi sukkien sijasta huivin. Otin sen puikoille ja neuloin ensimmäiset parikymmentä kerrosta. Ja siihen se sitten jäi useammaksi päiväksi. Ei vaan inspannut malli eikä lanka eikä puikkoihin tarttuminen ylipäätään. Sen sijaan väkertelin kakunkoristeita ja ompelin minkä ehdin.

Kaiken tämän keskellä aloitin myös työskentelyn viiden kotona vietetyn vuoden jälkeen, ja siitäkin syystä aikaa ja jaksamista neulomiselle on ollut hurjasti tavallista vähemmän.

Kunnes vihdoin eilen sunnuntaina tunsin neulomismojon hiipivän takaisin! Purin vihdoin sen huivinaloituksen, selailin Cookie A:n Suloisimmat sukat -kirjaa ja valitsin sieltä ihanan mallin sekä varastoistani ihan pränikät kerät sukkia varten. Neulominen ei takkua enää lainkaan, ilo löytyi jälleen. Jospa se taas tästä, ja ehkä ensi kuussa sitten ollaan taas enemmän miinuksella. Pystypäin ja kaikesta huolimatta hyvällä fiiliksellä mennään syyskuuta kohti! Kaksi kolmasosaa laihista jo takana, sitten taitaakin olla loppukirin aika!



ostettu/saatu käytetty erotus
tammi 0 -411 -411
helmi 0 -334 -334
maalis 650 -182 468
huhti 650 -261 389
touko 50 -876 -826
kesä 480 -488 -8
heinä 0 -311 -311
elo 200 -286 -86
syys

0
loka

0
marras

0
joulu

0
yhteensä 2030 -3149 -1119

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Nakuileva mansikkakakku

Kummipoikani täytti heinäkuun lopussa jo kahdeksan vuotta. Lahjaksi vein hänet kiipeilemään seikkailupuisto Korkeeseen - suosittelen kokemusta kaikille, itse olen käynyt tänä kesänä kahdesti ja tekisi kovasti mieli mennä taas uudestaan! Kakkuteemasta Joonalla ei ollut mitään toiveita, mutta makutoiveet olivat selkeät: suklaata, mansikkaa ja vaniljaa. Jonkun aikaa pohdiskeltuani päädyin tekemään hyvin simppelin kakun ilman mitään teemaa. Pääosaan pääsivät tällä kertaa herkullisimmillaan olleet suomalaiset mansikat.


Kakussa oli herkullinen ja vähän normaalia kakkupohjaa tiiviimpi voi-kaakaopohja. Väliin tein simppelin kahden raaka-aineen (kerma ja suklaa) suklaamoussen ja keittelin vaniljakreemiä maailman parhaalla ohjeella. Vaniljakreemin päälle ladoin tuoreita mansikoita, ja päällimmäiseen kerrokseen noukin vielä muutaman sitruunamelissan lehden. Simppeli, kesäinen kakku.


Päivänsankari oli todistettavasti oikein mielissään, ja korkkasi kakun leikkamalla itselleen niin ison palan, ettei jaksanut syödä sitä loppuun. Ja hyvinhän tuo tuntui maistuvan myös muulle juhlaväelle! Oli ihan kivaa vaihtelua tehdä välillä tällainen nakukakku sokerimassakakkujen väliin.

Vielä kerran
♥ hurjasti onnea pummipoikaselleni ♥

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Mega Liebster Award

Nyt kun taas paljon blogeissa kiertävä Liebster Award ehti tipahtaa jo neljältä taholta, on vihdoin korkea aika tarttua haasteeseen!

Liebster Award -tunnustuksella on tarkoitus antaa lisää näkyvyyttä alle 200 lukijan blogeille. Haasteen säännöt kuuluvat seuraavasti:

1. Kiitä tunnustuksen antanutta bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneet bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkitä 11 Liebster Award -tunnustuksen saavaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä valitsemillesi blogeille.




Saturninan kysymykset:
1. Miksi päätit aloittaa bloggaamisen?
Jäin melkein heti leipuri-kondiittoriksi valmistuttuani äitiyslomalle. Mahdollisia tulevia työnantajia ja lisäkoulutusta ajatellen tahdoin tallentaa tekemiäni kakkuja johonkin helposti löydettävään paikkaan. Vähitellen kakkujen sekaan alkoi ilmestyä ompeluita ja neuleita. Ensimmäisiä postauksia katsellessa melkein hävettää - kehitys neljän vuoden takaiseen on aika huikeaa! No, olenhan tosiaan neljää vuotta ja yhtä tutkintoa kokeneempi... Mutta kiitos neljän vuoden takaiselle itselleni, että päätin aloittaa bloggaamisen - juuri sen ansioista sain töitä!
2. Mainitse kolme kaikkien aikojen suosikkiblogiasi.
Eilen tein, Karkelot, Muita ihania (vaihtelevat kyllä päivän mukaan, ihania blogeja on niin paljon!)
3. Oletko asunut jossain muualla kuin Suomessa ja jos, niin missä?
En
4. Mikä on ollut onnistunein käsityösi?
Tämä on vaikea. Ehkä kuitenkin tämä huppari ja tämä haalari.
5. Entä pahin epäonnistuminen?
Päällimmäisenä mielessä on edellisen postauksen Neon Beast -huivi.
6. Mitä muuta harrastat bloggaamisen ja käsitöiden lisäksi?
Luen paljon. Kirjoittelen kirjekavereiden kanssa. Piirtelen satunnaisesti.
7. Minkä hyvän kirjan luit viimeksi?
Alex Capus'n Leon ja Louise. Nyt kesken on Vikas Swarupin Nuoren naisen koetukset.
8. Mikä on paras stressinpoistokeinosi?
Neulominen ja Netflix!
9. Teetkö unelmatyötäsi?
Aika lähellä aloitan maanantaina tähän hetkeen sopivassa unelmatyössä. (Varsinainen unelmani on kissa- ja neulekahvila!)
10. Mikä on lempisanontasi?
Olisko kannattanut kuunnella? No ei ehkä lempisanonta, mutta tätä tulee varmaan käytettyä eniten...
11. Mitä toivoisit sinulta kysyttävän? Kysy ja vastaa siihen.
Olisko tarvetta tälle kahden hengen kahden viikon Bahaman-lomalle? No kyllä olis, sisko tule, nyt mennään!


Sallan kysymykset:
1. Mikä on lempikäsityösi?
Neulominen
2. Mikä on inhokkikäsityösi?
Virkkaaminen
3. Lempikirjasi?
Lähes aina viimeisin lukemani. Oikeasti ehkä John Irvingin Oman elämäsä sankari.
4. Lempilanka tällä hetkellä?
Kaikki Kaleidoscope Dyeworksin langat, voi juku!
5. Mitä osaat tosi hyvin?
Neuloa! Sitä osaan oikeasti tosi hyvin. Jälki on tasaista ja osaan erikoisempiakin tekniikoita.
6. Missä voisit olla vielä parempi?
Piirtämisessä. Se taito valitettavasti rapistuu, kun sitä ei käytä.
7. Muisto koulun käsityötunnilta?
Kuudennella luokalla piti virkata pieni palalaukku. Muiden laukut olivat kauniita, hillityn yksivärisiä ja paloiltaan tasakokoisia. Minun laukkuni jokainen pala oli erivärinen sekä vähän erikokoinen, ja olin virkannut vielä kukkasia kokonaisuuden koristeeksi. Vähän häpeillen vein työtäni opettajalle arvosteltavaksi. Ihana Marja-opettaja ei ottanut selityksiäni kuuleviin korviinsa, vaan sanoi laukun olevan juuri tällaisena täydellinen ja aivan ihanan värikäs ja persoonallinen. Tästä jäi todella hyvä, lämmin muisto, ja kipinä käsitöiden tekemiseen.
8. Miksi bloggaat?
Vuosien jälkeen tästä on tullut rakas ja tärkeä harrastus. Blogi toimii myös itselleni muistikirjana, ja ennen kaikkea sen kautta näen konkreettisesti, kuinka olen vuosien saatossa kehittynyt. Tämän takia en poista vanhojakaan postauksia.
9. Mitä harrastat käsitöiden ohessa?
Ks. Saturninan kysymys nro 6.
10. Mikä on onnistunein projektisi?
Ks. Saturninan kysymys nro 4.
11. Tämän kesän huippuhetki?
En osaa valita yhtä erityistä. Mökkiviikko oli ihana. Samoin Porvoon-retki. Ja kaikki hetket omalla pihalla. Sipuliinan 2-vuotissyntymäpäivät. Linnanmäki- ja Korkeasaarireissut. Työhaastattelun päätös. Koko kesä on ollut ihana!


Mellun kysymykset:
1. Miksi aloitit blokkaamisen?
Ks. Saturninan kysymys nro 1.
2. Harmittaako, jos ei blokisi sivulle tule kommentteja?
No ei oikeastaan. Aika harvoin käy niin, ettei tulisi yhtään kommenttia (tai tykkäystä Facebookin puolella).
3. Mistä saat ideat käsitöihisi?
Muiden blogeja ja Ravelryä selaamalla.
4. Mitä teet ammatiksesi?
Olen kondiittori. Aloitan maanantaina työskentelyn pienehkössä kahvilassa.
5. Onko sinulla käsityökoulutusta tai käytkö käsityökursseilla?
Ei ja en
6. Mistä käsityölajin osaamisesta haaveilet?
Kehräämisen
7. Mikä käsityösi on jäänyt erityisesti mieleesi?
Varmaan se Sipuliinan huppari. Siitä taisi tulla ikuissäilytettävä.
8. Missä asiassa olet tosi hyvä?
Ks. Sallan kysymys nro 5.
9. Missä asiassa olet tosi huono?
Etsimisessä. Inhoan minkään (kaukosäätimen, avaimien, puhelimen...) etsimistä yli kaiken. Mieheni ei voi käsittää tätä piirrettäni ja naureskelee sille.
10. Kenelle antaisit mielelläsi omatekemän lahjan?
Kaikille läheisille. Lähes kaikille olen tainnut jotain antaakin! Ja kaikille lähipiiriin syntyville vauvoille erityisesti.
11. Mikä sinua ilahduttaa tällä hetkellä?
Lasten päiväkotiura on alkanut paljon paremmin kuin osasin toivoakaan! Voin lähteä töihin helpottuneena ja hyvillä mielin.


Tttintin kysymykset:
1. Mikä on bloggaamisessa ja blogeissa parasta?
Yhteisöllisyys ja mahtava yhteishenki. Kehuminen, kannustus ja toisten auttaminen. Inspiraation löytäminen.
2. Miten vietät vapaa-aikaasi (paitsi bloggaamalla)?
Lasten kanssa touhuillen. Leipoen, lukien, katsellen leffoja ja sarjoja sekä neuloen, kirjeitä lukien ja kirjoitellen. Ystävien ja perheen kanssa. Ja välillä ihan yksin.
3. Mitkä asiat tekevät sinut iloiseksi?
Auringonvalo, auringonkukat, kukat ylipäätään, siisti koti, lasten nauru ja hassut jutut, yllätysimurointi, ihanat langat, vieressä nukkuva kissa, hyvin nukuttu yö, omien peittojensa alle kaivautuva hassu koira, ystävät ja perheenjäsenet. Tässä päällimmäisenä mieleentulevat.
4. Jos voittaisit lotossa, mitä tekisit?
Maksaisin kaikkien läheisten velat pois. Ostaisin mansardikattoisen puutalon nykyiseltä asuinalueeltani. Palkkaisin sinne puutarhurin.
5. Mitä arvostat elämässäsi eniten?
Kliseisesti terveyttä ja rakkaita ihmisiä.
6. Mitä haluaisit tehdä elämässäsi toisin?
En mitään
7. Mihin matkustaisit jos voisit valita minkä kohteen vain?
Madagaskarille
8. Mikä on unelma-ammattisi tai mitä tekisit jos voisit tehdä mitä vain?
Perustaisin sen kissaneulekahvilan. Kakkua, lankoja ja kissojen silitystä!
9. Elämäsi paras kokemus?
Top 3: Naimisiin meno keskellä yötä 10.10.2010 ja molempien lasten syntymät.
10. Pahin pelkosi?
Että lapsille sattuu jotain. En tahdo edes ajatella tätä tämän pidemmälle.
11. Minkä biisin kuuntelit viimeksi?


Huh huh! Jaksoikohan tätä megapostausta lukea kukaan? No nytpä on ainakin vastattu. Tiedän, olen nyt tosi tylsä, mutta jätän haastamatta ketään, kun tämä on kiertänyt jo lähes kaikki lukemani blogit.

Nyt siirryn vielä hetkeksi tämänhetkisen tämäeivalmistukoskaan-neulomukseni ja sen Netflixin pariin, sitten kutsuu sänky, kirja ja höyhensaaret. Ensi kerralla ehkä jotain valmista!

tiistai 11. elokuuta 2015

Aina ei voi onnistua

Ne huivit nimittäin.

Ähh. Ne perhanan huivit. Nyt ne on kuvattu.

Tämän ensimmäisen neuloin ajatuksena laittaa se hartiahuiviksi häihin. No en sitten osannutkaan pitää sitä. Sitä paitsi keväinen hääpäivä oli vielä niin kylmä, ettei pelkkä huivi harteilla olisi riittänyt. Ihan takki päällä siellä kirkon edessä seistiin.


Pinkki ei myöskään ole yhtään minun värini. Onhan se siis joo kiva, tähän huiviinkiin sopii oikein hyvin, mutta en vain kerta kaikkiaan osaa pelkkää pinkkiä käyttää. 


Tämä huivi odottelee nyt jemmassa sopivan käyttötarkoituksen keksimistä. Todennäköisesti lahjoitan sen eteenpäin.


Ja sitten toisen kerran ähhhhhh. Ja voi perhanan perhana. Tämä toinen huivi.

Ihana Veera Välimäen malli. Yksinään ihanat langat. Yhdessä vaan ähhhhhh. Ei sovi yhteen. Silti neuloin loppuun asti. Ei varmaan olisi kannattanut!


Lopputuloksena ihanan mallinen, muhkea, venyvä, lämmin huivi, johon olisi ihana kietoutua viileinä iltoina. MUTTA NÄMÄ VÄRIT! Ei vaan enää miellytä silmää yhtään. Vaaleanpunainen on liian vaalea ja harmaa liian tumma. Hitto vieköön, että voi pientä ihmistä ärsyttää!


Tämä päätyy varmaan purkuun. Ainakin tuon sinisävyisen langan tahdon säilyttää ja käyttää johonkin arvoiseensa työhön. 

Kuten sanottu, aina ei voi onnistua. Toisten asioiden onnistuminen on kuitenkin paljon tärkeämpää kuin toisten. Näiden päiväkodin pehmeä alku on onneksi lähtenyt hyvin käyntiin. Taisi olla äidille vaikeinta (niin se kai usein)...


Ensi viikolla alkaakin sitten toden teolla ihan uudenlainen arki. Minä sain töitä! En meinaa vieläkään ihan uskoa asiaa todeksi, näinkö helposti se nyt sitten menikin? Kyllä kannatti taas viettää unettomia öitä ja stressata asiaa etukäteen.

Kokonaisfiilis on siis positiivisen puolella (vaikka nuo huivit vähän ärsyttääkin)!