keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Simppeli kauluri

Jee, nyt on uusi kone! Hups, uusi näyttökin. Kyllä nyt kelpaa taas kirjoitella blogia. Toivottavasti teillä kaikilla oli yhtä kiva joulu kuin meillä!

Tästä alkaa katsaus muutamien joulupakettien sisältöön, kuten tätä aiemmassa postauksessa lupailin. Ensimmäisenä vuorossa isäni paketista löytynyt peruskauluri. Pahoittelen jo etukäteen kuvien superhuonoa laatua - kameraa ei löytynyt mistään ja muistin kuvailla vasta illalla valon jo häivyttyä... Mutta kai niistä jotenkuten selvän saa... 

Mallinukkena toimi elävän mallin akuutissa puutteessa Huitulasen tälle kaulurille ehkä hieman liian pitkä- ja paksukaulainen keppihevonen. 

Saajansa päällä kauluri tulee olemaan enemmän rutussa mm. sellaisten fyysisten rajoitteiden kuin olkapäät takia.

 Tämä kauluri onkin siitä hauska että sitä voi pitää useammalla tavalla. Vaikka näin.


Oho, heppa otti vähän osumaa kuvausassistentin toimesta

Tai sitten vaikka näin, jolloin se leviää suojaamaan niskaa ja hartioita.


Mallin kehitin neuloessa, kun en netistä löytänyt sopivaa. Vitosen puikoilla muistaakseni 35 silmukkaa Dropsin Eskimo-langasta, ja sitten vaan neuloin ainaoikeaa niin pitkälle että kauluri oli aika napakan kokoinen, se kun luultavasti venyy käytössä.

Lulukin hyväksyi designin.

Loppuun vielä suttuista lähikuvaa ihanista kulutetuista napeista, jotka ovat ihan isäni tyyliset ja jotka saivat minut niiiiin onnelliseksi kun ne löysin!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti