Ida-Sofian nimiäiskakku ja vegaaniset suklaaleivokset

Helmikuun loppupuolella syntyi pieni tyttövauva. Maha- ja hääkakkujen jatkoksi sain kunnian tehdä kakun myös vauvan ensimmäiseen omaan juhlaan. Inspiraatiota haettiin tästä Pionilaaksosta löytyneestä kakusta ja muutokset tehtiin vanhempien toiveiden mukaan.

Kakussa on sisällä suklaamousse ja ruokokidesokerilla karamellisoitua cashewpähkinärouhetta. Kuorrute on vaahtokarkkimassaa, jonka ohje löytyy myös Pionilaaksosta. Kukkaset, alareunan rusetti ja viirinauha on tehty sokerimassasta ja kenkien pinkit osat ovat puoliksi vaahtismassaa ja puoliksi sokerimassaa. Kukkien keskustaa sävytin vaaleanpunaisella jauhevärillä, isoissa kukissa on keskellä sokerihelmi ja pienissä pikeeripisara. Nimen maalasin samasta vaaleanpunaisesta jauheväristä tekemälläni värillä.





Kenkien ja viirinauhan oli tarkoitus asettua suoraan rusettiin nähden, mutta unohdin jo kiinnittäneeni rusetin tuonne kulmaan (laatikkoon nähden) ennen kuin liimasin nauhan paikoilleen. Huomasin mokan samantien, mutta en uskaltanut rikkoutumisen pelossa alkaa siirtelemään nauhaa enää. Ihan hauskalta kakku näyttää näinkin.


Juhliin oli tulossa myös vegaanivieras. Hänelle tein kaksi sydämenmuotoista suklaa-cashewpähkinäleivosta. Pohja muistuttaa brownieta ja täyte on suklaamoussea samoilla karamellisoiduilla cashewpähkinöillä. Voisinpa lyödä vetoa, että tällaista leivosta maistaessa ensimmäinen ajatus ei todellakaan ole "tästä puuttuu jotain", vaan uskoisin näiden päinvastoin uppoavan ihan täysin myös vannoutuneisiin maitotuotteiden ja kananmunien käyttäjiin.


Moussesta tuli sen verran tymäkkää tavaraa, että kuorruttaminen ei ollutkaan kaikista helpoin homma, ja leivosten muoto jäi muistuttamaan sydäntä aika etäisesti. Toivottavasti maku kuitenkin korvasi ulkonäölliset puutteet!


Näiden leivosten pohjien reseptin olen poiminut kauan sitten jostain koulutieni varrelta, ja olen itse muokkaillut sitä muutamaan otteeseen. Pohja siis tosiaan muistuttaa brownieta tai suklaamuffinia ja on parhaimmillaan seuraavana päivänä. Suklaamoussen ohjeen "kehitin" tähän ihan itse - mousseen kun ei tosiaan tarvita kuin kahta raaka-ainetta, suklaa ja kermavaahto, ja molemmista on löydettävissä vegaaniset vaihtoehdot.

Vegaaniset suklaaleivokset (6 kpl)

1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
3 rkl kaakaojauhetta
(0,5 dl pähkinärouhetta)
1 tl vaniljajauhetta
1,5 dl kaurajuomaa
0,5 dl rypsiöljyä


Sekoita kuivat aineet. Lisää kaurajuoma ja öljy, sekoita nopeasti tasaiseksi, mutta älä vatkaa. Massasta tulee löysää. Kaada muffinivuokiin tai pellin koloihin (muffinipeltiä käyttäessä kannattaa voidella vuoat kevyesti öljyllä) tai mihin haluatkaan, jätä 1/4 kohoamisvaraa. Paista 175 °C n. 20 min, kunnes pinta tuntuu kiinteältä. 

Vegaaninen suklaamousse

2 dl vispautuvaa soijavalmistetta
100 g tummaa suklaata (HUOM: suklaa ei saa sisältää maitorasvaa!)

Vatkaa soijavispi löysäksi vaahdoksi. Sulata suklaa ja sekoita nopeasti vaahdon joukkoon. Tsadaa!

Halutessasi tehdä leivoksia: 
Leikkaa pohjat puoliksi, täytä moussella ja ripottele päälle karamellisoitua pähkinärouhetta. Nosta toinen pohja täytteen päälle ja kuorruta leivos moussella.


♥ Paljon onnea Ida-Sofialle kauniista nimestä ja Heidille ja Eelille pikkuisesta tytöstä! ♥

Kommentit

  1. Voi apua miten ihana blogi! En ole mikään leipuri-ihminen itse, mutta nää on kyllä niin inspiroivia (ja käsityösi myös) että oli pakko liittyä lukijaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos miten ihana kommentti! :) Kävin pikavisiitillä myös sinun blogissasi, ja paremmalla ajalla tutustun varmasti paremmin!

      Poista
  2. Kurkkimassa blogissasi :) aivan mahtavia kakkuja ja ihania käsitöitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon piristävästä kommentista! Kävin nopsalla vilkaisulla myös sinun blogissasi, ja täytyy tulla vierailulle uudemmankin kerran, niin kivalta näytti sielläkin!

      Poista
  3. Kiitos vielä Jutta! Kakku oli aivan upea ja maistui taivaalliselta :) Vegaanileivos sai kehuja myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, tätä oli ihana tehdä! :) Tosi kiva että tykkäsitte!

      Poista
  4. Aivan ihana ja kaunis kakku! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit