Lisää nukenvaatteita

Toukokuussa esittelin Sipuliinan Merida-nukelle tekemiäni vaatteita. Melkein samaan syssyyn ompelin muutaman vaatekappaleen myös siskontytölleni, jolla on samaa sarjaa oleva Ariel-nukke. Annoin nukenvaatteet syntymäpäivälahjaksi ja Merida sai sovittaa niitä etukäteen.

Ensimmäinen vaatepari oli pallokuosinen kangaspaita ja monikerroksinen tyllihame. Näihin piirsin kaavat omasta päästä. Paidan hihansuissa ja helmassa on kuminauhat. 


Tykästyin aiemmin tekemäni mekon malliin ja tein Arielille samalla kaavalla erivärisen.


Ompelujen lisäksi neuloin pienen boleron sekä villasukat, joihin menikin kerän loppu tosi tarkkaan - päättelykin oli vähän hankalaa, kun lankaa jäi niin lyhyt pätkä!



Aika söpöjähän näistä taas tuli! Ja ovat mukavia, nopeita töitä. Nukenvaatteita tulee varmasti tehtyä jatkossakin, nukkejen pukeminen, riisuminen ja muu hoitaminen kun on ainakin tällä hetkellä yksi tyttäreni lempileikeistä!

Kommentit

  1. Voi vitsit, oot tehnyt taas niin kauniita vaatteita! :) itse vasta haaveilen tuon mekon ompelusta, kaavat jo tulostin edellisen mekkopostauksen jälkeen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se ryhtyminen onkin se hankala osa :D mutta hyvin suunniteltuhan on puoliksi tehty...!

      Poista
  2. On kyllä aivan ihania <3 mielestäni itse tehdyt nuken/barbin vaatteet ovat parhaita. Sillä lapsuudessani äiti teki leluilleni niitä valtavasti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä, olen samaa mieltä. Yleensä kaupoista ei löydy niin kivoja, ja jos löytyykin, ne maksavat hillittömän paljon.

      Poista
  3. Onpas sööttejä asusteita ja asuja!

    VastaaPoista
  4. Ihanat <3 Näissä kuvissa jotain "vekkulimaisuutta", tuo nuken ilme =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu se on hauska, Merida on muutenkin ihanan omapäinen ja omatoiminen prinsessa :)

      Poista
  5. Sattumalta löysin tänne blogiisi ja niin kovasti tykästyin että liityin lukijaksi saman tien. Ihanat vaatteet Merindalla. Sovelsitko tuon boleron omasta päästä vai oliko siihen jokin ohje jota käytit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista ja tervetuloa! :) Boleron sovelsin tosiaan ihan omasta päästä, se muotoutui tehdessä välisovituksien mukaan. En valitettavasti muista tekemisestä muuta kuin sen, että neuloin sen ylhäältä alas.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit