Lankalaihis 2015: 10/12 + Sam-sukat

Niin siinä sitten kävi, etten saanut lokakuussa valmiiksi muuta kuin sen yhden sukkaparin. Loppukuun tahkosin kirjoneulelapasia, jotka ovat edelleen kesken. Paljoa ei enää onneksi puutu! Neulomisintoa löytyisi, mutta aikaa eikä jaksamista tunnu riittävän. Huomaan jälleen tapahtuvan saman kuin joka vuosi: pimeä vuodenaika kertakaikkiaan imee minusta kaikki mehut ja iltaisin lasten nukahdettua en yleensä jaksa edes katsoa telkkaria, vaan siirryn suoraan omaan sänkyyn lukemaan ja sitten nukkumaan. Neulon siis lähinnä viikonloppuisin, joten edistystä tapahtuu hyvin hitaasti. Ja ompelukoneen palattua huollosta entistä ehompana olen käyttänyt kallista vapaa-aikaa myös ompeluun. 

Joka tapauksessa näistä sukista tuli tosi kivat ja ihan saajansa eli rakkaan ystäväni näköiset.



Lanka on Regian Design Line Garden Effects ja sain sen kevään SNY-kierroksella. Näihin sukkiin meni noin puolitoista kerää. Malli on Cookie A:n Sam. Huomasin kantapään jälkeen tulkinneeni neuleohjetta väärin ja tehneeni varteen yhden mallikerran liian vähän, mutta onneksi ystävääni ei haitannut, vaan päinvastoin hän sanoi pitävänsä enemmän vähän lyhytvartisemmista sukista.



Näillä kelpaa toivottavasti tassutella vielä useammankin syksyn ajan! Lokakuun saldo jäi hieman plussan puolelle lapaslankojen takia, mutta vuoden kokonaissaldoon olen erittäin tyytyväinen. Tavoitteenihan oli -777 g ja jos tässä vajaan kahden kuukauden aikana ei tapahdu ihmeitä, uskallan toivoa miinusten pysyvän yli kilossa. Olen jo miettinyt ensi vuoden projektia; silloin en välttämättä osallistu lankalaihikseen, mutta taidan ottaa tavoitteekseni saada unelmapeiton edistymisen, siihen kun ei ole valmistunut yhtäkään palaa tämän vuoden puolella...


ostettu/saatu käytetty erotus
tammi 0 -411 -411
helmi 0 -334 -334
maalis 650 -182 468
huhti 650 -261 389
touko 50 -876 -826
kesä 480 -488 -8
heinä 0 -311 -311
elo 200 -286 -86
syys 0 0 0
loka 100 -70 30
marras

0
joulu

0
yhteensä 2130 -3219 -1089

Kommentit

  1. Onpa ovelat sukat, pitkään jäin tuijottamaan noita varsia! Ja ensi vuoden tavoitteesi kuulostaa oikein hyvältä, täällä mennään aika samankaltaisilla ajatuksilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu eikös vain olekin! :) Ne eivät kuitenkaan olleet niin hankalat, kuin miltä näyttävät, runsaasti vain pieniä palmikonkiertoja. Hienoa, voidaan sitten päivitellä yhdessä edistymistä tai edistymättömyyttä! :D

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit