sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Lankalaihis 2015: 11/12

Oho!! Meinasin unohtaa koko laihisraportin! Marraskuun puolivälissä oli ihanat kässämessut Tampereella, ja siellä taisin vähän seota - mukaan lähti kaikenlaisen muun ihanan lisäksi 900 g lankaa...! (Niitä ja niitä muita ihania voi kurkata täältä. Kaikesta huolimatta pysyin budjetissa ja odottelen innolla ensi vuoden messuja!) Messujen jälkeisenä päivänä kärsin hienoisesta messudarrasta ja sen voimalla kävin lankavarastoni tiukalla seulalla läpi. Karsin pois kaikki, siis aivan kaikki langat, joita en usko ehtiväni tai haluavani käyttää. Laitoin niistä hävyttömän halvalla myynti-ilmoituksen paikalliseen FB-kirppisryhmään ja jo saman päivän iltana joku onnellinen kävi ne hakemassa! Tämä näissä ryhmissä ja koko kierrätysideassa on kaikkein parasta: minä olen onnellinen päästessäni turhasta eroon ja vastaanottaja on onnellinen löytäessään itselleen tarpeellista. Win-win!

Tämän myynnin ansiosta lankalaihis edistyy erinomaisesti ja olen ylittänyt tavoitteeni (-777 g) moninkertaisesti. Marraskuussa sain valmiiksi myös lapaset (joita alunperin meinasin äitini miehelle, mutta jotka päätyvätkin äidilleni kunhan saan aikaiseksi kuvattua ne), jotka kasvattivat miinusta edelleen. Ja nyt jo olen saanut joulukuulle miinuksia sukkaparin muodossa. Messujen ihanuuslöytöjen ja ahdistavan lankavaraston karsimisen jälkeen neulomisintonikin nousi aivan uudelle tasolle, jes! Hyvällä vauhdilla joulukuuta eteenpäin!



ostettu/saatu käytetty erotus
tammi 0 -411 -411
helmi 0 -334 -334
maalis 650 -182 468
huhti 650 -261 389
touko 50 -876 -826
kesä 480 -488 -8
heinä 0 -311 -311
elo 200 -286 -86
syys 0 0 0
loka 100 -70 30
marras 900 -2852 -1952
joulu
-56 -56
yhteensä 3030 -6127 -3097


Näissä tunnelmissa toivottelen kaikille
oikein ihanaa itsenäisyyspäivän iltaa!


PS. Ravelryn käyttäjät, olettehan huomanneet siellä sen stash-osion? Itse olen siihen aivan koukussa ja se on excel-taulukon lisäksi ollut korvaamaton apu lankalaihiksen edistymisen seuraamisessa. Sieltä näkee, kuinka paljon mitäkin lankaa on jäljellä, ja sieltä myös näkee helposti, saattaisiko jemmastasi löytyä jo valmiiksi sopivaa lankaa seuraavaa projektiasi varten, tai sitten sen avulla voi etsiä inspiraatiota ja ohjeita jollekin tietylle langalle. Suosittelen lämpimästi! Minun kätköäni voit kurkata täältä.

2 kommenttia:

  1. Hei, olipas hyvä vinkki toi Ravelryn stash! Ennen oo tollasta edes hoksannut, mutta oon vakaasti päättänyt ens vuonna päästä eroon lankahamstraamisestani, niin tollahan se tulis hyvin käyttöön! Samalla pääsis eroon kaikista sellasista langoista, joilla ei tee yhtään mitään ite (jotkut akryyliällötykset). Kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös vaan! Mä listasin ja punnitsin tämän vuoden alussa ihan kaikki lankani sinne ja jäin totaalisen koukkuun :D Kiva kuulla että oli hyödyllinen vinkki!

      Poista