Kevätasusteita

Otin ja neuloin ihanan pipon! Törmäsin Ravelryssä Kongleluan ohjeeseen ja se oli menoa saman tien. Mutta voi yhden kerran miten paljon jouduin säätämään ohjeen kanssa! On kamalan turhauttavaa maksaa ohjeesta yli viisi euroa, ja todeta sitten että se ei vaan toimi mitenkään. Jos olisin ollut fiksu, olisin lukenut muiden neulojien kommentit, mutta oli niin kiire neulomaan ihastuttavaa pipoa ettei sellainen käynyt mielessä. Opinpahan kantapään kautta tekemään sen.


Ensinnäkin, alkuperäisessä ohjeessa käsketään luomaan 160 silmukkaa 3,25 mm pyöröllä. Käsialani on sen verran tiukkaa, että tarvitsen yleensä hieman isommat puikot kuin ohjeessa, joten tartuin suoraan 3,5-millisiin. Neuloin joustimen telkkaria katsellen ja sitten tajusin, että tämän kokoiseen pipoon mahtuisi minun pääni lisäksi yhtäaikaa myös mieheni pää. Purkuun siis ja uusi yritys 2,75 mm pyöröllä ja käsialaa entisestään tiukentaen. Vaan eipä toiminut sekään, edelleen pipo oli aivan liian iso. Kiukkua puhisten vaihdoin pyörön 2,25-milliseen ja vähensin silmukoiden määrän 128:aan.


No siitä tuli sopiva joustin, mutta silmukkamääräpä ei täsmännytkään kuvioon, joten lisäilin sitten vielä 12 silmukkaa joustimen jälkeen. Ja johan alkoi lyyti kirjoittaa! Loppu pipo neuloutuikin sitten jouhevasti. Olin ohjeelle niin kiukkuinen, etten edes yrittänyt tehdä kavennuksia sen mukaan, vaan tein ne ihan omasta päästä. Neuloin pipon myös pidemmäksi, koska minulla on paljon tukkaa ja sen täytyy mahtua pipon alle.


Mutta voi tätä tukka aukikin pitää, kunhan vaan vetää pipon vähän ryppyyn tuolta niskasta. 


Lopputuloksesta tuli alun takkuilusta huolimatta huikean ihana, ihan lempipipo! Lanka on kässämessuilta mukaan tarttunut vyyhti Fyberspatesin Vivacious 4 plyta, 100 % merinolankaa huikean kauniissa ja eläväisessä harmaan sävyssä nimeltä Dove stone. Siinä on kauniin himmeä kiilto ja kevyesti eläväinen, kaunis neulepinta. Aivan ihanan pehmeää ja kutittamatonta lankaa. Alkupää vyyhdistä värjäsi käsiä, loppupää ei?! Kummallista. Ihana lanka silti, eikä päästänyt yhtään väriä pesussa vaikka pelkäsin sitä värjäytymisestä johtuen.



Loppuvuodesta 2015 silloisen työpaikkani lähistöllä oleva Lentävä lapanen ilmoitti Hedgehog Fibres -kuorman tulleen. Minua oli vähän jäänyt harmittamaan, etten raaskinut ostaa sitä yhtään vyyhtiä kässämessuilta, ja niinpä ryntäsin heti työpäivän jälkeen Lentävään lapaseen penkomaan uutta vyyhtikasaa. Ja voi juku mitä ihanuusvärejä se oli pullollaan! Valikoin lopulta vyyhdin värissä Oracle ja otin puikoille Reyna-huivin


Tässä on periaatteessa kaikki kohdallaan, ihana lanka ja väri ja kiva huivimalli, jossa lanka pääsee oikeuksiinsa. Mutta lopputulos on silti vähän plääh. Huivista jäi pingotuksen jälkeenkin vähän liian pieneksi. Ja röpeliäinen reuna harmittaa, taitaisi olla vihdoin aika hankkia jotkut sellaiset pingotusvaijerit. (Tiedättekö mistä puhun? Olisiko suosituksia?)


En oikein tiedä mitä tämän kanssa tekisin. Pitäisikö vaan pingottaa uudestaan ja toivoa sen kasvavan kokoa vai ihan neuloa uusiksi ja pidemmälle? Lankaakin kun jäi 1/4 vyyhdistä, vaikka tein tästä jo muutamaa kerrosta isomman kuin ohjeessa.


Vai laitanko purkuun koko tekeleen ja neulon jotain ihan muuta?

Kommentit

  1. Aaaa tui Hedgehig fibresin lanka on kyllä herkkua! Mutta pakko sanoa, että ei se taida ihan täysin etuuksiinsa päästä tässä huivissa. Tiedä sitten mitä sille käy jos purkaa, mutta veikkaan että voisi löytyä kyllä joku sopivampikin malli. Miten olisi vaikkapa Kaiho, löytyy ravelrysta. En toki pohdi tätä nyt sen perusteella, kuinka pitkälle yksi vyyhti riittää, mutta tuohonhan voisi varmaan yhdistää jonkun luonnonvalkean tai miksei jotain sävyä mikä langasta löytyy.

    Pipo on kyllä ihana, tuo harmaa on aivan upea! Pirteen harmaa, kuten äitini sanoisi, mutta joku harmaissa vaan viehättää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No katoppa ku ei osu u-kirjaimelle vaikka kuinka yrittää :D

      Poista
    2. Tarkoititkohan Heidi Alanderin Kaiholaa, Kaihoa kun en löydä? Mä oon nyt tullut tässä vähän samaan tulokseen kun oon tuota huivia katellut, joku toinen malli voisi kyllä sopia paremmin. Ja tää harmaa on kyllä niiiiin herkku! Kiitos! :)

      Poista
  2. Toi pipo on kyllä niin ihana.

    VastaaPoista
  3. Kauniita neuleita kumpainenkin. Ihana pintastrukstuuri tuossa pipossa, harmi, että alussa vähän takkusi, mutta sellaista se käsityöelämä joskus vaan on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ärsyttää vaan maksaa ohjeesta, joka ei sitten toimikaan mitenkään päin.

      Poista
  4. Tuo pipo on aivan ihana! Ja väri todella kaunis, minä kun tykkään harmaan sävyistä :)

    VastaaPoista
  5. Oi mitä ihanuuksia! Sekä pipo että huivi. Varsinkin pipo sykähdytti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Huivi on tosin purettu ja neuloutunut uudestaan jo joksikin ihan muuksi. :D

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit