Pohjapiirustuskakku
Serkkuni muutti yhteen tyttöystävänsä (tai siis nykyisen avovaimonsa!) kanssa ja tupareihin tarvittiin kakku. Toiveiden pohjalta tällainen! Reunoilla on suklaalla spritsattuja ikkunoita ja ovia, sekä yhdellä sivulla teksti "Onnea uuteen kotiin!
Kuorrutus on sokerimassaa, spritsaukset suklaata ja täytteenä moneen kertaan herkuksi havaittu lakumousse ja vadelmat.
Tähän kakkuun liittyy muutama karvas opetus, jotka jaan nyt teidän kanssanne.
1. Älä kuvittele, että kakun tekemiseen on aikaa vaikka muille jakaa. Ei sitä ikinä ole. Ja lopulta iskee kiire ja paniikki.
2. Jos sokerimassa ei meinaa millään kauliutua nätisti, se ei mene nätisti myöskään kakun päälle.
3. Edellisen johdosta syntyneitä halkeamia ei kannata koittaa korjata spritsauksilla, jos kädet tärisevät johtuen halkeamien ja kiireen aiheuttamasta stressistä. Tulee rumia suklaaikkunoita.
4. Joskus kannattaisi ihan suosiolla piirtää ne apuviivat kakun päälle eikä vain tehdä vapaalla kädellä. Ainakin jos teet kakun päälle pohjapiirustusta. Tulisi ehkä vähän suorempia viivoja ja hieman enemmän samassa mittakaavassa kuin varsinainen pohjapiirustus.
Hohhoijaa. Ensi kerralla sitten taas paremmin. Silti onnea ja rakkautta uuteen yhteiseen kotiin Vesku ja Isse
ihan uskomatonta päädyin tänne dekomekon kautta ja tadaa olin eilen kyseisissä tupareissa! kakku oli jymymenestys!
VastaaPoistaAi miten hauska sattuma! :D Kyllä maailma on pieni! Ja ihanaa kuulla kakun maistuneen!
VastaaPoista