Puolukkainen (tai karpaloinen) ruisleipä


Leipuriystävät, silmät kiinni: olen mennyt hankkimaan leipäkoneen. Jo pari kuukautta sitten. Se nyt vaan helpottaa arkielämää huomattavasti, kun kuitenkin mieluiten haluan syödä kotona tehtyä leipää, ja aina ei ehdi vaivata, nostattaa ja vahtia uunia. Tähän asti leipäkoneella on syntynyt kaikenlaisia vaaleita leipiä (sekä marmeladikakku ja paria hilloa). Tumman leivän himoissani etsin netistä erilaisia ruista sisältäviä ohjeita ja törmäsin Pastanjauhajien blogissa tähän ruisleivän ohjeeseen. Sovelsin reseptiä hieman (kuinkas muuten) ja koitin sitä muutamaan kertaan koneella, myös hiivalla nostatettuna sekä karpaloilla. Kaikki maistuivat tosi hyviltä, mutta jokaisen rakenteessa oli toivomisen varaa. Tänään päätin kokeilla leipää uunissa (muutamalla omalla muutoksella), ja tadaa, tästä tulikin se kaikista paras. Tämä on kyllä niin helppotekoinen ja niin vähän vaivannäköä vaativa leipä, että tästä lähtien en enää edes yritä jättää sitä koneen tehtäväksi. Paistakoon Kenwood siis edelleen vain ne vaaleat leivät.

1,5 dl piimää tai jugurttia
160 g hiivaleipäjauhoja
120 g ruisjauhoja
1 dl puolukka- tai karpalohilloa
40 g pellavansiemeniä
50 g siirappia
1,5 tl suolaa
1 tl ruokasoodaa

Lämmitä uuni 200° C. Sekoita kaikki ainekset keskenään niin, että syntyy notkeahko taikina. Lisää enemmän nestettä, jos puolukkahillo on kovin kiinteää, ja vähennä siirapin määrää, jos haluat vähemmän makean leivän. Rasvaa ja jauhota leipävuoka ja tasoittele taikina siihen. Taikinan ei tarvitse nousta, joten voit aloittaa paistamisen heti, kun uuni on valmis. Anna paistua kauniin ruskeaksi noin tunnin ajan.

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit