Raitabody ja pisaramekko

Olen arastellut bodyjen ompelua. Ne ovat tuntuneet kamalan suuritöisiltä ja vaikeatekoisilta kovin lyhkäiseen käyttöikään nähden. Nyt päätin kuitenkin kokeilla tehdä bodyn, koska en käyttänytkään tätä Eurokankaasta ostettua trikoota alkuperäiseen tarkoitukseensa ja varastoissani oli sitä iso, ylimääräinen pala.


Usein käy niin, että se ryhtyminen onkin homman vaikein osa. Niin myös tällä kertaa. Ei se bodyn ompelu ollut yhtään sen hankalampaa kuin muidenkaan perusvaatteiden. Mitä nyt nappilistan kanssa sekoilin ja kiinnitin sen ensin väärinpäin, josta harmittavasti muistuttaa pieni reikä etukappaleessa.


Viisikuisen vauvan kuvaaminen alkaa olla melko haastavaa, liikkumaan on kova kiire!


Body on ommeltu Ottobre 6/2012 kaavalla Kisuliini koon 62 leveydellä ja 68 pituudella, neitokaisemme kun meinaa olla hoikanpuoleinen. Alkuperäisessä ohjeessa huolittelut tehtiin resorilla, mutta koska varastoistani löytyi resoria vain pinkkinä ja ompelemaan oli päästävä nyt, päädyin tekemään kanttaukset trikookaitaleella ja pääntielle napitushalkion.


Niin paljon kuin vasaroimisesta pidänkin, seuraavana ostoslistalla on nepparipihdit. Nopeutuu sitten se nappien asettelukin. Raitoja ei ole mitenkään kohdistettu, kappaleet on leikattu summamutikassa ja sitten vain huristeltu kasaan.


Tilasin vähän aikaa sitten muutamia ihania Lillestoffin trikoita. En vaan millään meinaa raaskia pilkkoa niitä! Aikani kankaita hypisteltyäni päädyin kuitenkin saksimaan ihanista ihanimmasta pisarakankaasta mekon osat.

Tässä vaiheessa poseeraaminen alkoi toden teolla kyllästyttää.

Mekon kaava on samasta lehdestä kuin bodynkin, nimeltään Talvikki, ja samoilla mitoilla leikelty. Rinnuksesta tuli kuitenkin hassun leveä ja taidan kyllä ottaa mekkoa vähän sisään kainaloiden kohdalta. Mutta on tuo kangas vaan niiiin ihanaa!

Kommentit

  1. Aivan ihana Pisara-kangas! Tykkään niin tuosta kuin Marimekonkin vastaavasta, voisin ottaa itsellenikin jonkun vaatteen tuolla kuosilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä meinasin tilata tätä lisää ja tehdä itselleni hupparin, mutta arvaa vaan löytyykö enää mistään kaupasta! Täytyy tyytyä ihastelemaan muksun päällä! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit