Ihanuushuivi

Tunnustan: olen aivan koukussa Etsyyn. Voisin viettää koko päivän selaten sivustoa ja ihastellen toinen toistaan upeampia käsintehtyjä tuotteita. Se on loputon inspiraation ja innoituksen lähde. Pari kuukautta sitten löysin Etsyn syövereistä pienen Nevadalaisen lankakaupan, Ethereal Fibersin, ja olin myyty. Langat ovat paitsi todella kauniisti värjätty ja laadultaan erinomaisia, myös hauskasti parhaiden autocorrect-mokien mukaan nimetty. Kaiken lisäksi kaupan omistaja ja lankojen värjääjä Kellee oli aivan uskomattoman ihana ja palvelualtis. En saa tästä mainostamisesta mitään, mutta voin kyllä ehdottomasti suositella Ethereal Fibersia, ja aion itse tilata varmasti jatkossa uudelleen!


Just one of those things -huiviin olin törmännyt jo parissa blogissa ja katsellut ohjetta vähän sillä silmällä. Match made in heaven syntyi, kun kuorin Queen of Mullet Tasking -nimisen vyyhdin paketista. Lanka on 70 % merinovillaa ja 30 % silkkiä, neulepinnasta tuli aivan ihanan pehmeää ja himmeästi kiiltävää.


Suureksi harmikseni huivi tuntuu vähän liian kapealta omaan kaulaan. Taidan olla vain turhan tottunut muhkeisiin huiveihin. Toivon todella, että oppisin käyttämään tätä, sillä olen aivan rakastunut tähän lankaan, malliin, väreihin ja huivin tuntuun. Todella harmi, jos en osaakaan pitää sitä, olisi kurja jättää tämä vain hyllyyn pölyyntymään... Enkä millään tahtoisi purkaakaan johonkin toiseen työhön. Aina on tietenkin vaihtoehtona myös lahjoitus. No, aika näyttää.

Tukkatyylin nimi taitaa olla "shabby chic". Tai sitten ihan vaan "äiti ei nyt jaksanut panostaa".

Viimeiseksi testimielessä napattu vähän niin kuin vahinkolaukaus, josta tulikin lempikuvani. Tässä värit toistuvat lähimpänä todellisuutta. Ja kevät! Ihmeellistä, miten paljon energiaa aurinko ja lämpö antavat pieneen ihmiseen.

Kommentit

  1. Voi, tällainen siitä sit tuli! Ihana! :) Hurrrjan nätti. Mä oon kans aika skeptinen ohuiden huivien kanssa, mutta tuotahan vois pitää vaikka jonkin mekon kanssa kesällä hartioilla? Ja tuo on omallakin todo-listallani... lanka vaan puuttuu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä mäkin mietin, mutta mulla ei ole mitään mekkoa minkä kanssa tää sopisi... :P

      Poista
    2. Mekko-ostoksille siis! ;)

      Poista
  2. Kaunis on huivi! Itekin oon tottunut paksumpiin huiveihin, mutta kesäaikaan myös kevyemmille huiveille on käyttöä :) Sinulla on kiva blogi, jäin stalkkailemaan lukijana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja lämpimästi tervetuloa seuraamaan! :)

      Poista
  3. Ihanan huivi! Kiva tuo reunapitsi ja lanka on upea! Mä en ole oikein etsyyn päässyt sisälle, mutta kuullut olen paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä olen päässyt vähän turhankin sisälle :D Siellä on niin paljon kaikkea ihanaa...

      Poista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit