SNY:n muistiainen ja muita kuulumisia

Täällä taas! Hetken kestäneen nettikatkon mentyä ohitse olikin sitten kamerapiuha hukassa useamman päivän. Nyt johto onneksi löytyi ja pääsen viimein päivittämään SNY-kierrokseni kuulumiset ajan tasalle. Salaiselle ystävälleni siis kiitokset jo melkein kaksi viikkoa sitten tulleesta välimuistamisesta!


Pienestä paketista löytyi kortin lisäksi Hand made -kangasmerkkejä, kauniita nuppineuloja ja muutama pussi muumiteetä. Kiitos ihana SNY, kyllä se vaan piristää päivää saada tällaista postia! ♥ Jännittyneenä vielä odottelen tämän kuun varsinaista pakettia.

Joululahjat ovat täällä jo kovasti työn alla ja senpä takia blogikin on viettänyt vähän hiljaiseloa. SNY:n edellisessä paketissa tulleet langatkin ovat jo neuloutuneet ja tipahtaneet puikoilta, mutta se mitä niistä syntyi selviää myöskin sitten joulun jälkimainingeissa. Instagramin puolella silloin tällöin vilauttelen työn alla olevia neulomuksia. Leipomishommia on luvassa viimeistään parin viikon kuluttua, kun meillä juhlitaan 4-vuotiasta Huitulaa, jolla on jo hyvin selvät sävelet kakkunsa suhteen! Näissä merkeissä toivottelen teille kaikille

ihanan raikkaita syksyisiä päiviä!

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit