Cusp

Kävin marraskuussa siskoni kanssa Tampereella kässämessuilla. Eiran lankojen kojulla ihastelimme molemmat Lang Yarnsin kauniita Jawoll Magic -keriä. Lupauduin tekemään siskolleni ohkaiset sukat hänen valitsemastaan langasta. Kotiin päästyäni lähetin kuvia Cookie A:n sukkamalleista, joista Heidi pitkän ja vaikean valintaprosessin jälkeen päätyi Sukkia. Rakkaudella. -kirjasta löytyvään Cuspiin.

lang jawoll magic cusp socks

Aloitin sukat silloin jo saman tien, ja ensimmäisen purin ja aloitin moneen otteeseen, koska tein tyhmiä virheitä. Pian nämä jäivät kuitenkin joululahjaneulomusten jalkoihin ja päätyivät hyllyn päälle odottamaan vuoroaan.

lang jawoll magic cusp socks

Joulun jälkeen ei sitten mennytkään kauaa, kun sukat olivat valmiit. Ja kyllä niistä tuli kauniit! Eikä vähiten ihanan langan ansiosta. Värit vaihtuvat todella kauniisti liukuen ja lankaa oli mukava neuloa, vaikka se oli hurjan ohutta ja aavistuksen pörröistä. 

lang jawoll magic cusp socks

Langasta jäi jäljelle vajaa kolmasosa, ja taidan siitä nöttösestä tehdä kärjestä aloitetut sukat siskontytölle, kunhan saan nyt puikoilla olevat keskeneräiset valmiiksi. Lankaa näihin sukkiin kului yhteensä 71 grammaa, ja lankalaihis on toistaiseksi hyvässä vauhdissa ilman takapakkeja!

lang jawoll magic cusp socks

Kommentit

  1. Onpa kauniit värit! Ja malli on aivan ihastuttava. Itselläkin on juuri saman mallin sukat jalassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin aivan ihastunut Cookie A:n malleihin, olen niitä jo muutamat neulonut ja tälläkin hetkellä on puikoilla! :)

      Poista
  2. Kauniit sukat <3

    Mä just huomasin, etten ollut kirjautunut tänne lukijaksi. Ihmettelin. Ihania juttuja meinaan täällä. Toi edellisen postauksen huivikin !! Tykkään !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Laura, olipa ihana kommentti - sait leveän hymyn huulille! :)

      Poista
  3. Kauniit! Cusp oli muuten ihan eka Cookien malli, jonka neuloin. Jestas minkälaista taistelua sen ohjeen kanssa oli, vieläkin muistelen kauhulla. Nyt menis varmaan vähän helpommin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hahaa joo, mullakin tuottaa välillä luetunymmärtäminen ongelmia ja niin juuri päädyn purkamaan tekeleet moneen otteeseen. Onneksi tekemällä oppii!

      Poista
  4. Cookie A vaan osaa tuottaa ihania malleja, ei niistä voi tulla muita kuin ihania. ;) Kauniit värit myös langassa.

    VastaaPoista
  5. Kauniit sukat jälleen... =) Ihastuin kovasti huiviisikin minkä olit siskollesikin tehnyt... =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Huivin tekemistä suosittelen kokeilemaan, se oli tosi hauskaa ja nopeaa! :)

      Poista
  6. Oi kun kauniit! Väri liukuu tosiaan kivasti näissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, olen samaa mieltä! Ja hauskan eripariset sukat tuli :)

      Poista
  7. Tavallaan kiva kuulla, että muillakin on ollut käynnistysvaikeuksia tämän mallin kanssa. Its aloitin ja purin, aloitin ja purin ja jätin homman hautumaan... Josko sitä kohta taas uskaltaisi yrittää. Niin kaunis malli tämä on, että täytyy saada vaikeuksista huilimatta tehtyä. Ja on tosiaan kauniisti liukuva värjäys langassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän! :D Mulle käy näin aika usein myös vaikka huivimallien kanssa, jotenkin kestää vähän ennen kuin pääsee kuvioon ihan sisälle. Kokeile vaan uudestaan, kyllä se siitä! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit