Haruni

Minulla on ollut onni ja ilo saada naimisiin mennessäni kaupanpäällisiksi maailman ihanin anoppi, lasteni Silja-mummi. Sain viime vuoden viimeisessä SNY-paketissa vyyhdin Aade Lõngin liukuvärjättyä villalankaa ja ensimmäinen ajatukseni taisi olla, että se on ihan anoppini värinen. Siljalla on syntymäpäivä tammikuun loppupuolella ja pikkuhiljaa vyyhtiä hypistellessäni muotoutui ajatus neuloa siitä lahjaksi huivi.

aade long haruni

Aika nopeasti malliksi valikoitui kaunis Haruni, joka roikkui Ravelryn suosikkilistallani pitkään odottamassa sopivaa tilaisuutta hypätä puikoille.

aade long haruni

aade long haruni

Langan väritys sopii mielestäni kauniisti huivin kuviointiin ja tässäkin värit vaihtuvat kauniisti liukuen. Toiseen reunaan lisäsin "hand made with love" -merkin, jotka sain viime kevään SNY-kierroksella. 

aade long haruni

Luetunymmärtämiseni kanssa oli taas joku ongelma ja neuloin ensin puolikkaan kuviokerran verran liikaa ennen B-osion eli alareunan isojen lehtien aloitusta. Huomasin tämän, kun aloitin B-osion eikä sen ensimmäinen kerros sitten osunut lainkaan kohdilleen. Tankkasin hetken ohjetta uudelleen ja mietin, purkaisinko muutaman kerroksen vai neuloisinko vielä toisen puolikkaan kuviokerran. Päädyin onneksi jälkimmäiseen vaihtoehtoon ja huivista tuli pingotuksen jälkeen juuri sopivan iso.

aade long haruni

aade long haruni

Mallikerta oli helppo oppia ulkoa eikä varsinkaan A-osiossa tarvinnut ohjetta juurikaan vilkuilla, B-osiossa sitten vähän enemmän. Päättelyreunan kanssa tuskailin aikani neulepuikoilla, kunnes hoksasin, että sen voi paljon helpommin, nopeammin ja siistimmin tehdä virkkuukoukulla!

aade long haruni

Vaikka huivi on 100 % villaa, se ei tuntunut karhealta tai kutittavalta edes minun herkkää ja atooppista ihoani vasten. Ja voin kertoa, että sen kanssa ei varmasti palele, sen verran lämpimänä se piti sylin jo neulomisvaiheessa! Lankaa huiviin meni noin puolitoista kerää eli 142 grammaa, ja lankalaihis näyttää edelleen hyvältä!

aade long haruni

♥ Lämpimästi onnea Siljalle näin etukäteen ♥

Kommentit

  1. Kiitos Jutta ♥ Ihana huivi ♥

    VastaaPoista
  2. Makeesti menee noi värit yksiin mallin kanssa! Taitaa jollain anopilla olla maailman paras miniä ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, olipa ihana kommentti! ♥

      Poista
  3. Ihana huivi! Ja ihanaa että omaat niin ihanan anopin, että haluat hänelle neuloa <3 itsellä odottaa pari kerää alpakka oikeaa ohjetta. Tämä vaikuttaisi kivalta vaihtoehdolta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa ihanaa! Suosittelen, tämä oli nopea neulottava ja malli on niin kaunis! :)

      Poista
  4. Tosi ihana :) ;Mulla oli Haruni tehtynä A-osion loppuun asti, muta.... tein typeriä virheitä heti B-osion alussa ja äh. Tekele marinoitui pussissaan yli 6kk ja sitten purin koko homman . Nyt samaisesta langasta on tulossa toinen huivi, ehkä joskus kokeilen Harunia uudelleen, mutta just nyt se ei enää mun to-do listalla ole :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh! No eiköhän toisestakin huivista tule nätti :) ja ymmärrän kyllä sisuuntumisen koko malliin! :D

      Poista
  5. Ristus, jotta on kauniit värit kauniissa huivissa!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit