perjantai 27. helmikuuta 2015

Ehjiä ja särkyneitä sydämiä

Viime sunnuntaina teimme kymmenen hengen porukalla ex tempore -reissun Tallinnaan pyöreitä vuosia täyttäneen Kirsi-tätini kunniaksi. Syksyn SNY-kierroksella sain kauniin väristä vironvillaa, joka suorastaan huusi vaaleanpunaista rakastavan tätini nimeä. Löysin myös ihastuttavan ohjeen ja heti anopin Harunin jälkeen otin puikoille Kieran Foleyn Teardrop Crescent -huivin. (Kurkatkaa ihmeessä suunnittelijan muutkin mallit, upeita kolmiulotteisia kuvioita!)


Langan väri sopii mielestäni erittäin hyvin huiviin, jonka nimi käännettynä on särkynytsydän. Kauniisti liukuvat värit tuovat hyvin esiin mallin sydämen muotoiset kuviot. Lanka on 100 % villaa eli varmasti lämmittää!


Malli oli yllättävän nopea neuloa, vaikka sain jälleen aloittaa ja purkaa moneen kertaan ennen kuin olin täysin tyytyväinen, ja vaikka helmien pujotteleminen lankaan oli yllättävän aikaavievää. Lopputulos kuitenkin palkitsi ja kauniisti kimmeltävät vaaleanpunaiset lasihelmet antavat huiville mielestäni sen viimeisen silauksen.


Koska huivi valmistui jo tammikuun lopussa ja tätini syntymäpäivään oli vielä muutama viikko aikaa, päätin jatkaa sydänteemaa neulomalla pakettiin lisäksi tekolistallani pitkään roikkuneet Maariat. Issen huopatossuista jäi lankaa sen verran yli, että siitä tuli helposti sukkapari ja vieläkin sitä jäi nöttönen jäljelle.

Taustalla osa Viron-tuliaisista...

Kirsillä on ikävä taipumus nilkkojen turpoamiseen ja siksi neuloin sukan varsista yhden mallikerran verran lyhyemmät, eivät sitten ala ikävästi kiristää.


Kiitos sekopäisille, maailman parhaille sukulaisilleni mahtavasta reissupäivästä ja vielä kerran 

♥ paljon onnea Kirsi ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti